7.7.2019 Irmeli Kaario: Kätketyt tunteet

Irmeli Kaario:Kätketyt tunteet

Irmeli Kaario
Kätketyt tunteet
Irmeli Kaario 2019
96 sivua

 

Irmeli Kaarion kirjoituskokoelma koostuu erilaisista aineksista, osa on novelleja, osa runoja ja mukana on myös mietteitä ihmisenä olemisesta.
Kirja jakautuu kahteen osaan: 1. Pitikö näin käydä ja 2. Elämän Jättikäsi ohjaa.

Novellissa Charlotta nimihenkilö on jäänyt leskeksi alle 40-vuotiaana jatkosodan juuri päätyttyä. Hän asuu Helsingissä alaikäisen Carina-tyttärensä kanssa. Köyhtynyt Charlotta muuttaa Tukholmaan ja pääsee varakkaaseen perheeseen taloudenhoitajaksi. Työ päättyy parin vuoden kuluttua isännän kuolemaan. Viehkeänä ja älykkäänä naisena Charlotta keksii keinon, millä ansaita elanto. Sitten Charlotta tutustuu varakkaaseen ja komeaan teollisuusjohtajaan. Naimisiin mennään nopeasti.

Eräänä iltana kaikki taas muuttuu. Äiti ja tytär ovat käyneet elokuvissa ja tytär mennyt ystävättären luokse yöksi. Charlottan illan katkaisee poliisin vierailu. Yllättävä vyyhti lähtee purkautumaan.

Toinen novelli on nimeltään Pirkitta. Se on kertomus tavallisesta, työteliäästä perheestä, joka äkkirikastuu ja alkaa käyttäytyä niin kuin monet siinä tilanteessa: rahaa pannaan menemään eikä kulutusta osata hallita. Ja kuinkas siinä käykään.

Kolmeosainen novelli Selma ja rouva kertoo Selman tarinan. Naisen elämä on niin köyhää kuin se voi Suomessa olla. Syykin on kovin tuttu: perhe kasvaa, mutta mies on juoppo, joka harvoin tuo kotiin mitään, millä elettäisiin. Hiukan helpottaa, kun väkivaltainen mies joutuu vankilaan.

Eräänä jouluna Selman perhe saa yllättäen paketin, jossa on vaatteita ja syötävää. Paketin lähettäjä on helsinkiläinen rouva, joka on saanut Seura-lehden kautta Selman yhteystiedot.

Tästä alkaa Selman ja rouvan vuosia kestävä kirjeenvaihto, ja joulupaketit löytävät tiensä kylmään asuntoon.

Novellin toisessa osassa Selman aikuinen tytär vastaa rouvan Facebook-kysymykseen ja kertoo äitinsä koko tarinan: ”Perheemme tarina on täynnä köyhyyttä, kurjuutta, alkoholia ja väkivaltaa.”. Kun Selma novellin kolmannessa osassa siunataan hautaan, rouva muistaa Selmaa ja tätä lähes 60 vuotta kestänyttä ystävyyttä.

Kesällä kerran novelli huipentuu Suvin arkielämän ylittävään kokemukseen kesämökin saunalla. Siihen hetkeen asti elämä pienen vauvan kanssa on tuntunut täydeltä ja onnelliselta. Heillä on keskenään sellainen side, ettei siihen väliin pääse aviomies eivätkä vauvan isovanhemmat. Sitten tulee järistys, joka voisi muuttaa asioita. Ikään kuin uusi aikakausi olisi työntymässä esiin.

Omakohtaisuutta
Ensimmäisen osan novellit kertovat tarinoita, joissa erilaisten ihmisten elämä menee vinksalleen. Jonkun kohdalla se murtuu hetkessä, toisen kohdalla se on pielessä jo alun perin.

Kun yksi äiti menettää ainoan lapsensa ja toinen kolme, heidän reaktionsa ovat erilaisia – yhdellä kostonhimo, toisella alistuminen ja ihmettely. Silti jokainen novelli päättyy seesteiseen ratkaisuun. Menetysten jälkeen ollaan taas alussa, joka voi avautua uuteen suuntaan.

Joissakin novelleissa kirjailija raportoi tapahtumien kulun ja kuvaa henkilöidensä mielenliikkeitä – on kuin lukisi lehdestä uutista, jossa ei syvennytä henkilöiden psykologiaan. Ehkä tästä on poikkeus Sisaren kuolema, jossa kertoja käy läpi sisaren elämän, jossa läheinen suhde sisarusten välillä rikkoutuu. Tällöin sisaren kuvasta muodostuu varsin kokonainen.

Kokoelman toisen osan alaotsikko on Kokemuksia, tunteita ja ajatelmia. Se koostuu minä-kertojan muisteluista, pohdinnoista ja runoista. Sain vaikutelman, että ne ovat omakohtaisia, itse elettyjä ja pohdiskeltuja – kuten alaotsikko kertookin. Governorin kokemuksia maailmalta on selkeästi matkakertomus, joka kuvaa pari episodia matkalta Turkkiin.

Irmeli Kaario on vuodesta 2014 alkaen julkaissut haikurunoelman, sukulaisen elämänkertoja (2015), novellikokoelman Häpeähäät (2017) ja reseptikirjan Irmelin Reseptit (2018). Näiden lisäksi häneltä on ilmestynyt muistelmia ja tarinoita eri julkaisuissa.

Kaarion tekstien kaari ulottuu vuosikymmenien ajalle. Hän on kiertänyt maissa ja maanosissa. Sieltä, matkojen varrelta, hänen tarinansa kumpuavat. Hienoa onkin, että niistä välittyy eri aikojen henki. Maailma on nimittäin muuttunut ympärillämme usein enemmän kuin ehkä ymmärrämmekään.

Kieltä hiomaan
Kaario kirjoittaa selkeää kieltä. Hän kuvaa ihmisiä, joiden sosiaalinen tausta poikkeaa toisistaan ja  suoriutuu siitä hyvin. Jonkin verran on ylimääräistä toistoa, jolloin sama asia kerrotaan kahteen kertaan. Tätä tärkeämpää kirjailijan osaamista osoittaa kuitenkin, että hän pystyy asettumaan monenlaisten ihmisten asemaan, näkemään heidän silmillään ja kertomaan sen lukijoille. Realistisen kerronnan ohessa hän kuvaa jonkin verran myös irrationaalisia kokemuksia.

Teoksen runoissa käydään läpi Suomen (Sadan vuoden ylistys) ja kertojan historiaa. Pienellä tiivistämisellä ne olisivat tehokkaampia. Esimerkiksi useimmat adjektiivit vain kuormittavat tiiviyteen pyrkivää tekstiä.

Muutama esimerkki: ”Matkasauvani ei vielä / ole kokoonsa kasvanut / nuorta varttansa / se kiivaasti venyttää … ; kunnioituksella kuuntelee…; …paljon on vielä opittavaa…; Nöyränä tietoa hakien…; Riemuiten nauttii…” (runosta Tukipuuni).

Yleisvihje runoilijoille: Poimikaa runosta pois adjektiivit – miltä runo sitten kuulostaa? Jos tuntuu, että näin jää jotain ilmaisematta, miettikää, miten sanoa se toisin – ja usein syvällisemmin.

Ranskalaisen lääkärin, journalistin ja valtiomiehen George Clemenceau’n (1841–1929) kerrotaan opastaneen päätoimittajana ollessaan toimitusharjoittelijaa: ”Kirjoittakaa lyhyitä lauseita: substantiivi, verbi, objekti, se riittää. Ennen kuin kirjoitatte adjektiivin, tulkaa kolmanteen kerrokseen kysymään minulta, onko se tarpeen.”

Tämä ohje sopii myös muihin teksteihin kuin uutisiin. Ehkä kolmannen kerroksen naapurilta ei kannata kiivetä pyytämään neuvoa, mutta itseltään kannattaa aina kysyä.

Jorma Hyvönen