16.6.2018 Irmeli Kaario: Häpeähäät
Irmeli Kaario Häpeähäät Irmeli Kaario, 2017, 261 sivua
Irmeli Kaarion novellikokoelma koostuu neljästä novellista. Niistä ensimmäinen on niminovelli, Häpeähäät, runsaat sata sivua pitkä tarina, joka lähtee liikkeelle häiden viime hetken perumisesta. Häpeää tapahtuma tuottaa lähinnä vanhemmille ja sukulaisille. Mutta Kirsti Widgren (jossakin kohtaa Karen, sivu 46) ei suostu tuntemaan häpeää. Tästä hänen oma elämänsä vasta alkaa. Kyseessä on siis Kirstin kasvukertomus. Hän joutuu opettelemaan monet perusasiat aivan alusta, hankkimaan työpaikan, asunnon ja järjestämään elämänsä. Hän löytää vuokra-asunnon, jonka omistajan kanssa hän tutustuu ja he osoittautuvat sielunsisariksi ikäerosta huolimatta. Kirstin suhde äitiin ja toisinpäin on huono. Isään parempi, mutta muodollinen. Sittemmin Kirsti tajuaa, että miehet kokevat olevansa subjekteja. He tekevät, mitä haluavat ottamatta huomioon naisen tunteita ja haluja. Naiset ovat objekteja. Onko kaikkialla näin, hän pohtii ja päättää: ”Minusta ei tule kenenkään objektia. Haluan olla subjekti, päättää itse, mitä minulle saa tehdä ja mitä ei.” Tällä tiellä Kirsti kulkee onnellisten tähtien alla. Sieppaus Toinen pitkä novelli, lähes satasivuinen Sieppaus on toisenlainen tarina. Sen kertoja-päähenkilön lähtökohta on vielä karumpi kuin Kirstin. Hän joutuu aloittamaan aivan pimeästä: Hän herää tuntemattomassa paikassa eikä tiedä, miten on joutunut karuun tilaan, jossa hänen lisäkseen on päällekkäin pinottuja alastomien naisten ruumiita. Kun hän lähtee harhailemaan ja näkee ensimmäisen kerran kasvonsa peilistä, hän ei tunne itseään. Hän ei tiedä nimeään, ei historiaansa ei edes sitä, minkä maalainen hän on. Siitä tilanteesta hän aloittaa pitkän matkansa Turkista Eurooppaan ja Australiaan asti löytääkseen itsensä. Kain ja Abel Anders ja Johan ovat kaksiosia, jotka jakavat kahden siskonsa kanssa vanhan sukutilan Tammisaaressa. Anders on narsisti, jota parempin ei kukaan saa olla. Anneli on toinen siskoista. Hänen elämänhallinta on heikkoa. Johan rahoittaa hänen elämäänsä New Yorkissa. Johan joutuu veljensä sairaalloisen kiusaamisen kohteeksi, mitä hän hyväluontoisena kestää ihmeen pitkään. Andersin narsismi saa aikaan vuosien kuluessa yhä vakavampia seurauksia. Hän alkaa suunnitella Johanin murhaa. Jumalainen tanssi Bussimatkalla Lapissa kertoja irtaantuu Maasta ja maallisesta maailmasta lähtien leijumaan avaruuden äärettömyyteen. Hän kohtaa siellä jumaluuksia: Taivaan portilla Pietarin, sitten Muhammedin, Jeesuksen, Shivan ja Vishnun, Buddhan ja aistii konfutselaisuuden… Lento jatkuu loputtomuudessa ja lentäjä pohtii uskontojen merkitystä ja niiden soveltuvuutta itselleen. Hän toteaa mustan aukon ohitettuaan, että taivasta ei ole, on vain päättymätön musta, tähtien valaisema avaruus. * * * * * Täytettyään 80 vuotta Irmeli Kaario päätti ryhtyä kirjailijaksi. Käytyään työväenopiston elämänkertakirjoittamisen kurssin hän kirjoitti haikukokoelmansa, elämänkerralliset teoksensa ja sitten Häpeähäät. Sen novelleissa aistii hänen kokemuksensa ja kasvunsa. Hän on nähnyt maailmaa ja omaksunut siitä paljon viisautta. Hän kirjoittaa sujuvasti ja viihdyttävästi pohtien samalla naisen asemaa, avioliiton tarkoitusta, ihmissuhteita, ystävyyttä, rakkautta ja uskontoja. Sellaisesta elämästä, jonka Irmeli Kaario on elänyt sopii odottaa uusia kertomuksia ja uusia kirjoja. Varsinkin, kun hän osaa kirjoittaa. Toisaalta hänen uransa kirjailijana on vielä niin lyhyt, että hänellä on vielä mahdollisuuksia kehittyä kirjailijana, syventyä henkilöihinsä ja heidän keskinäisiin draamoihinsa. Onhan hän pyrkinyt elämässäänkin aina vaativimpiin tehtäviin ja menestynyt niissä, joten niin voi pyrkiä myös kirjailijana syventämään kerrontaansa. Kirjailijaa neuvotaan kirjoittamaan niistä asioista, jotka hän tuntee. Se ei tarkoita, että pitäisi olla astrofyysikko voidakseen kirjoittaa avaruudesta ja vaikka elämästä vieraalla planeetalla, vaan paneutumista ihmisen mieleen ja toimintaan hänelle uusissa oloissa. Sitä voi syventää ympäristön kuvaksella. Erityisesti novellit Häpeähäät ja Sieppaus – niin erilaisia kuin ne pintakertomukseltaan ovatkin, kertovat naisen identiteetin etsimisestä ja löytämisestä. Näistä aiheista Kaario voi vielä löytää vaikka mitä. Sieppaus-novellissa kertojan henkivartija-seuralaisen, Peterin hahmon hän olisi voinut kehittää hiukan ristiriitaisemmaksi. Nyt Peter on kuin uskollinen palvelija vanhoissa romaaneissa, enemmän kirjallinen kuin elävä. Toki toimiva henkilö näinkin kuvattuna. Mutta jatkoa ajatellen. Kain ja Abel –novelli kertoo ikivanhan tarinan narsismista, hulluudesta ja sisaruskateudesta omalla tavallaan. Siinä kirjailija luo keskenään ristiriitaiset henkilöhahmot. Tällaisia, vaikka toisenlaisiakin hahmoja ja draamallisia konflikteja hän voi luoda myös jatkossa. Jumalainen tanssi lähestyy kerronnaltaan runoutta, mikä on ihan ok. Toki siinäkin Kaario olisi voinut (minun makuuni) tuoda ainakin Jeesukseen ja hindujumaluuksiin hiukan syvyyttä. Buddhan lempeys ja Muhammedin suru ovat koskettavia. Irmeli Kaario on aiemmin julkaissut Haikurunoelman Elämän jättijalka kuljettaa (2014), elämänkerralliset kertomukset Pietarista Bulevardille: förvärvarn, ärvarn, fördärvarn (2015, 64 sivua), joka perustuu hänen äitinsä päiväkirjamerkintöihin, Pietarista Bulevardille: emigranttina ja evakkona (2015, 48 sivua) on Irmeli Kaarion editoima hänen isoäitinsä muistelmateos ja oma henkilöhistoriallinen kirja Pietarista Bulevardille: Bulevardilta maailmalle (2015, 224 sivua). Jorma Hyvönen |
|
