22.12.2017 Tea Karvinen: Kansallispuistot - Maamme luonnon helmet

Jos metsään haluat mennä nyt – mene ihmeessä!

Suomessa on 40 kansallispuistoa. Toisin kuin monissa muissa maissa kansallispuistot ovat retkeilijöille avoimia ja maksuttomia. Liikkumista niissä tosin on rajoitettu, koska luontoa halutaan suojella liialliselta kulumiselta. Mutta retkeilyyn ja hiihtämiseen on hyvät mahdollisuudet unohtamatta monin paikoin maastopyöräilijöitä, moottorikelkkailijoita, lumikenkäkävelijöitä, melojia, vapaa-ajankalastajia, kalliokiipeilijöitä ja jääkiipeilijöitä. Puistoihin on rakennettu polkuja, pitkospuita, tulipaikkoja, laavuja, keittokatoksia, teltta-alueita ja retkeilytupia.
Esimerkiksi Etelä-Konneveden kansallispuistoa täydentää alueen ympärillä noin 80 yksityistä suojelualuetta. Tämä puisto yhdistää kahta maakuntaa, Keski-Suomen Konnevettä ja Pohjois-Savon Rautalampea.
Näiden lisäksi Suomessa on 19 luonnonpuistoa, joista suurimmassa osassa liikkuminen on kielletty muilta kuin alan tutkijoilta, jotka vertaavat luonnontilaisen ympäristön kehitystä muuhun luontoon.

Eivät suuria
Suomen kansallispuistot eivät ole kovin suuria. Nykyään uusien kansallispuistojen pinta-ala on vähintään 10 neliökilometriä. Suomen suurin kansallispuisto on Lemmenjoen kansallispuisto (2 860 km²) Angelista etelään ja Inarin kirkonkylästä lounaaseen. Melkein yhtä suuri on Urho Kekkosen kansallispuisto Koilliskairassa.

Manner-Euroopan suurin kansallispuisto on Yugyd van Komin tasavallassa, Venäjällä (18 900 km²) ja maailman suurin on Koillis-Grönlannin kansallispuisto (972 000 km²), joka on kooltaan siis yli kaksi kertaa suurempi kuin Suomi ja samaa kokoluokkaa (hiukan isompi) kuin Tansanian valtio Afrikassa.
Ilmasta katsoen Suomessa ei ole kovin laajoja yhtenäisiä metsäalueita. Metsiä pilkkovat vesistöt, avokalliot- ja suot sekä ihmisten pellot, tiet, asutukset ja avohakkuut.

Ensimmäiset kansallispuistot perustettiin vasta 1938. Näistä yksi oli Pallas-Ounastunturin kansallispuisto, johon liitettiin vuonna 2005 Yllästunturin ympäristöä. Nykyisin Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on kapea, yli sata kilometriä pitkä. Uusin kansallispuistomme on kesäkuussa 2017 Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi Kainuuseen avattu Hossa, josta on löydetty toistaiseksi Suomen pohjoisimmat kalliopiirrokset.

Monipuolisia
Esimerkiksi Perämeren kansallispuistossa on 3 km² maata ja 154 km² vettä – tällä hetkellä, sillä maa kohoaa noin yhdeksän milliä vuodessa. Toisaalta tilanne voi muuttua toiseenkin suuntaan ilmaston lämpenemisen myötä.
Toinen merellinen kansallispuisto on Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa sijaitseva Selkämeren kansallispuisto. Siinäkin suurin osa pinta-alasta on merta. Saaristomeren kansallispuisto on maamme kolmas merellinen kansallispuisto. Sen alueella sijaitsee Suomen eteläisin asuttu saari Utö ja runsaan kymmen kilometrin päässä toiseksi eteläisin asuttu, aikoinaan puuton Jurmon saari. Puiston alue kattaa niin sisäsaaristoa kuin karua ulkosaaristoakin. Myös Tammisaaren saaristo ulottuu sisäsaaristosta avomerelle.

Pääkaupunkiseudulla sijaitsee kaksi kansallispuistoa: Nuuksio ja Sipoonkorpi. Kumpikin on mainio retkeilykohde. Nuuksion järviylänkö on myös geologisesti erityisen kiinnostava. Siellä on yli sata geologista kohdetta: pallograniittikivi, hiidenkirnuja, luolia, silokallioita ynnä muuta.
Pienemmistä isoimpiin Suomen kansallispuistot ovat monimuotoisia. Niistä löytyy ominaispiirteitä, joista osa on ainutlaatuisia, osa kuin Suomi pienoiskoossa.

Kirja iloksi ja hyödyksi

Tea Karvinen on rovaniemeläinen valokuvaaja ja toimittaja. Hän on kulkenut Suomen kansallispuistot ristiin rastiin paljon kävellen ja meloen, mutta myös ilmojen halki. Seitsemän vuoden työn tuloksena hän loi kattavan teoksen. Kuten hän toteaa, teos ei ole opaskirja. Ehkä se on enemmänkin dokumentti tai reportaasi, ei yhdestä matkasta vaan tulos yli 700 kansallispuistoissa vietetystä päivästä eri vuodenaikoina.
Kansallispuistoihin ei yleensä pääse kotiovelta. Tea Karviselle on kertynyt 140 000 ajokilometriä ja satoja matkapäiviä haastattelujen, muun tiedonhankinnan, kirjoittamisen ja kuvankäsittelyn lisäksi.
Joka tapauksessa kirja on osoitus tekijänsä ammattitaidosta toimittajana ja kuvaajana.
Kirjassa on satoja kauniita ja kertovia kuvia luontomme monimuotoisuudesta, sen eläimistä, siellä kulkevista ja työskentelevistä ihmisistä.

Karvinen kertoo omakohtaisesti kokemastaan, haastattelee asiantuntijoita, muita tietäjiä ja kanssakulkijoita. Niinpä Kansallispuistot – Maamme luonnon helmet on monipuolinen kirja, josta voi iloita, vaikka ei astuisi jalallaankaan kansallispuistoihin.
Toivon, että tämän kirjan ansiosta saisimme muutaman kansallispuiston lisää ja ainakin joitakin jo olemassa olevia nykyistä laajemmiksi.
Kirjan on kääntänyt englanniksi Malcolm Hicks​.

Tea Karvinen
Kansallispuistot – Maamme luonnon helmet
Docendo, 2017, 264 sivua

Jorma Hyvönen