22.06.2011 Johanna Vuolasto: Pietismin kuva

Johanna Vuolasto: Pietismin kuva - ikkuna yksityiseen hengellisyyteen - Johann Arndtin opetukset pietistisen embleemin perustana. Väitöskirja. 288 sivua 25 e. Kopijyvä. Kouvola 2011

YKSILÖLLISESTI EMBLEEMIN PARIIN

Tornion ja Elimäen kirkoissa voimme ihailla kulttuurihistoriallisesti Suomessa harvinaisia pietistisiä embleemejä. Embleemi on kuvan ja tekstin monimutkainen yhdistelmä. Embleemin tulkitseminen edellyttää kontekstin ymmärtämistä. Embleemi koostuu useimmiten kuvasta (pictura), otsikosta (inskriptiosta) ja alaotsikosta (subskriptio). Irrallinen kuva, puhumattakaan graffiti ei ole embleemi.

Pietismi rantautui Suomeen 1670-luvulla. Aluksi siitä innostui aatelisto ja sen perässä oppineisto. Eräs syy innostukseen oli embleemeissä. Aatelistolla oli niihin varaa. Sitä mukaan kun kansan elintaso kohosi, lisääntyi vapaa-aika. Ihmisillä oli ensimmäistä kertaa aikaa pohtia syntyjä syviä.

Virallisen kirkon sanoma koettiin ulkokohtaiseksi. Lutherille usko oli kaikille annettu lahja. Pietismi korosti, että jokaisen pitää erikseen yksilönä taistella uskon lunastamiseksi. Myös Jumalan viisauteen palaaminen edellytti rukousta. Ihminen oli menettänyt viisauden Adamin (Aatamin) lankeemuksessa. Pietismissä korostui yhteisöllisyys ja yksilöllisyys ihmisiä voimaannuttavalla tavalla. Se loi henkistä pohjaa myöhemmille eliitin vastaisille kansalaisliikkeille. Embleemien symboliikka vahvisti yksilöllistä taistelua uskosta ja uskossa.

Erityisesti pohjalainen kansa koki pietismin läheiseksi. Pohjanmaalla se sai myös radikaaleimmat piirteensä. Kun pietistisissä kuvissa keskeisintä oli sydämen tila, pohjalaisten radikaalien kuvissa vedottiin suoraan tunnemaailmaan. Pohjalaiset pelottelivat helvetillä ja pahalla pietistien opillisia spekulaatioita useammin.

Vaikka me elämme kuvien yhteiskunnassa, embleemien maailma avautuu nykyihmiselle perin vaivalloisesti. ”On jokseenkin lohdutonta, että vaikka nykyihmistä ympäröivä symbolimaailma on runsaampi kuin koskaan kykymme tulkita kuvia on heikompi kuin milloinkaan”, Johanna Vuolasto kirjoittaa. Hänen väitöskirjansa on kulttuuri- ja taidehistoriallisesti tärkeä, koska pietistisiä embleemejä ei ole Suomessa juurikaan tutkittu. Ymmärryksen syvyyttä tutkimustyöhön on antanut Vuolaston ”pietistiset silmälasit”, joiden läpi hän on  väitöstilaisuudessa kertomansa mukaan teemaansa tarkastellut.

Maailmassa on noin 6500 embleemikirjan nimikettä. Kirjat kuuluvat vanhan kirjallisuuden harvinaisuuksiin, joiden lukemiseen saavat pääsääntöisesti luvan vain alan tutkijat. Uusi teknologia on tuonut ne meidän kaikkien katseltaviksi ja luettaviksi. Viime vuosina embleemiteoksia on digitoitu runsaasti. Vuolaston väitöskirja on oiva  perusteos jokaiselle taidehistoriallisista kuvista yleensä ja embleemeistä erikseen kiinnostuneille.

Johann Arndtin logiikka meni näin: ”Jos piirrämme ympyrän ja vedämme sen keskipisteen kautta miten monta janaa tahansa, yhtyvät ne kaikki  ja koskettavat toisiaan siinä yhdessä pisteessä; ainoatakaan viivaa ei voida erottaa toisestaan samalla erottamatta niitä myöskin keskipisteestä, jossa kaikki viivat yhtyvät. Jumala on keskipiste.”  Millainen mahtaa olla esimerkiksi uuden hallituksemme ministerien logiikka, kun he vetävät viivansa suhteensa julistamiinsa aatteisiin.
 

Pietistinen liike kerää vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä tapahtumiinsa. Liike on kestänyt kuvineen ja kuvatta ajan muutokset. On mielenkiintoista seurata, edeltääkö viriävä embleemitutkimus myös modernien embleemien tulemista.

JUSSI SÄRKELÄ