4.10.2014 Hannu Niklander: Luon katseen luoteeseen

Hannu Niklander: Luon katseen luoteeseen

Hannu Niklander:

Luon katseen luoteeseen

Matkakertomuksia Pohjolasta

Kustannusliike Robustos 2014

ISBN 978-952-5758-27-6

 

Ensiluulemani, että edessä on tylsä lukukokemus kirjailijan matkoista, osoittautui niin vääräksi, että hävettää. Johtui ehkä kirjan nimestä ja kannesta.

Kirjaa lukiessani avautui itselleni tuntematon Pohjoismaiden historia laajana karttana. Kaikkia maita yhdistävä tekijä on niiden pienuus sekä kulttuurien ja kielten haavoittuvuus.

Vuoksi ja Luode - nousu- ja laskuvesi kuvaavat mielestäni osuvasti Niklanderin kertomia tarinoita ja taustakertomuksien historian syklejä.

Onko Luoteessa nyt menossa laskuvesivaihe globalisaation, poliittisen kähminnän ja rahan vallan seurauksena? Ovatko kulttuurit ja kielet siinä ilmansuunnassa sukupuuttoon kuolemassa?

Globalisaation pimeän puolen tunnemme kaikki: se ei arvosta muuta kuin rahaksi muutettavaa, oli se sitten mitä tahansa.

Kirjan tarinoissa käsitellään niin historiaa kuin nykypäivää.

En olisi villeimmissä unissanikaan voinut kuvitella, että Länsi-Pohjolaan voitaisiin historiallisin perustein lukea myös ”vanha, ristilipullinen Ruotsin osa, Inkeri, jossain katsannossa Viro.

Ja että ”Historiallisesti ryhmään kuuluu myös tanskalainen Amerikka eli Grönlanti, ehkäpä myös Shetlanti ja Orkney  - - -  väljimmän laskutavan mukaan Latvia, - - - Pommeri, Schleswig-Holstein, Friisinmaa, ehkä myös Skotlanti”, vaikka Pohjoismaista muodostuvan sipulin ytimenä olisivatkin Ruotsi, Islanti, Tanska, Norja ja Ahvenanmaa.

Jos kaikki nämä alueet olisivat kuluneet, tai ne olisi luettu Atlantin-Pohjolaan tai Länsi-Pohjolaan, tai Pohjolaan yleensä ja ne olisivat historian tiimellyksessä siinä säilyneet, olisi koko alueella nyt mahtava painoarvo.

Entä ruokatarjonta tällä mielenkiintoisella reissulla Turusta Huippuvuorille? Possua, valaanlihaa ja sitä rataa. Tuoreita vihanneksia ei niinkään. Simpukkakaurapuuroa Islannissa? Mahtoi olla erikoisen makuista. Reykjavíkin linja-autoaseman ruokalan halkaistua lampaanpäätä ja lanttulaatikkoa? Aika tanakkaa einestä…

Tarinoiden taustalla kuultaa huoli alkuperäiskulttuurien ja -kielten näivettymisestä. Mutta on tarinoissa huumoriakin, kunhan Niklander pääsee vauhtiin. Kuivaa huumoria, joka sai minut välillä hörähtämään.

Niklanderilla on huima historia-, ja yleistietous aiheesta ja lisänä - en sano lukkarin- vaan kotiseuturakkaus kaikkia Pohjoismaita, niiden kieliä ja historiaa kohtaan.

Entä käyvätkö Niklanderin pohdinnat toteen? Itsenäistyvätkö Ahvenanmaa ja Québec? Yrittääkö Skotlanti itsenäistyä uudestaan? Tuleeko Grönlannista energiavaroineen taistelutanner? Näitä sopii itse kunkin miettiä uutisia seuratessaan.

Suosittelen kirjaa kaikille Pohjoismaita rakastaville ja Pohjoismaihin matkustaville.

Christine Hammar

 

Kirjan kannen liput vasemmalta oikealle:
1. Grönlanti 2. Islanti 3. Fär-saaret 4. Norja 5. Tanska 6. Ruotsi 7. Ahvenanmaa 8. Suomi
9. Saame/Saamenmaa