14.8.2018 SANANAS- Luovaa kirjoittamista ryhmässä

SANANAS - Luovaa kirjoittamista ryhmässä.

SANANAS - Luovaa kirjoittamista ryhmässä

 

Ennen pitkää kirjoittajan elämässä tulee tarve keskustella kirjoittamisesta, tekstistään ja tarve ideoida. On tunnettu tosiasia, että monta päätä on aina parempi kuin yksi, mutta pari-kolme samanhenkistä päätä on parempi potenssiin X! Tästä syystä ryhmä, jonka jäsenet painivat samojen umpikujien, turhautumisten ja ideoiden loppumisen kanssa on vallan mainio!
Ryhmä toimii myös innoittajana ja kannustajana ja niitä molempia jokainen kirjoittaja toden totta tarvitsee.

Pitääkö ryhmällä olla jokin tavoite? Ei välttämättä, mutta tavoite luo jokaiselle ryhmän jäsenelle syyn olla mukana. Tavoitteen ei tarvitse olla maailmoja syleilevä. Riittää, että ryhmän jäsenet haluavat kokoontua yhteen joko kirjoittamaan, ideoimaan tai käsittelemään tekstejään ja saamaan rehellistä ja rakentavaa palautetta. Mieluummin säännöllisesti.
Rehellisyys ei tarkoita sitä, että teksti teilataan, vaan että siitä keskustellaan ja pohditaan myönteisessä hengessä, miten siitä saisi vielä parempaa, jos on tarvis.

”Mun mielestä tää on ihan hyvä” ei kuitenkaan riitä palautteeksi. Se ei ole rakentavaa palautetta, eikä se kehitä kirjoittajaa, joka ei ehkä itse osaa sanoa, mikä tekstissä on pielessä. Hänellä on vain sellainen hytinä, ettei kaikki ole OK.

Kirjoittaja on tunnetusti yksin tekstinsä kanssa. Kun omalle tekstilleen tulee sokeaksi tai ideoita ei synny, kirjoittaja turhautuu, elämä muuttuu ankeaksi ja kynäkin voi lentää nurkkaan. Sitä vain kirjoittaa ja kirjoittaa, eikä yhtään tiedä, onko teksti hyvää vai huonoa. Ideoita ei synny ja tuntuu siltä, että koko jutusta ei tule yhtään mitään.

Kynän levätessä nurkassa on aika täyttää luovuuden kaivo vaikkapa lukemalla. Kun kirjoittaja lukee tietoisesti – kuin kirjoittaja, hän ajan kuluessa oppii huomioimaan lukemansa kirjan rakenteen, miten sen juoni on rakennettu, siinä käytetyn kielen ja tarinan maailman. Lukemalla kuin kirjoittaja saa ideoita ja oppii ihan huomaamatta. Siksi lukeminen on kirjoittajalle tärkeää ja lukemista kaikissa muodoissaan korostetaan myös tässä ideoita pursuavassa kirjasessa.

Sananas-kirjasessa käsitellään lyhyesti myös monia tärkeitä aiheita kuten itsekritiikki, häpeän pelko, jonkin aiheen välttely, aloittamisen vaikeus, leikki ja luovuus, muutamia mainitakseni.
Tärkeitä aiheita, joista voi keskustella ryhmässä, pohtia omaa suhtautumistaan niihin ja suhtautumisensa vaikutusta omaan kirjoittamiseen ja tekstiin.

Sananas on sanana melkein ananas. Kirjasen nimi on leikittelevä ja se onkin täynnä iloisia, inspiroivia ja ajattelun niksauttavia kirjoitusharjoituksia.
Kirjanen on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat kirjoittaa, jakaa tekstinsä samanhenkisten kanssa, saada palautetta ja keskustella teksteistä, siis juuri Sinulle, hyvä kirjoittaja!

Kirjasen kirjoitusharjoituksia voi tehdä yksin, mutta kaksin tai ryhmässä niiden tekeminen on hauskempaa. Harjoitukset eivät ole vaikeita ja ne on tarkoitettu niin kirjoittamislihasten verryttelyyn kuin oman ajattelun niksauttamiseen tekemällä toisin ja kirjoittamalla toisin.

Christine Hammar
Zetorin enkelit-kirjoittajaryhmän perustaja ja jäsen.

* * * * *

Leila Haltia, Nina Klemmt, Leena Partanen, Kirsi Virtanen:
SANANAS - Luovaa kirjoittamista ryhmässä
Kustantaja: Mediapinta 2018
Pehmeäkantinen, nidottu, 56 s.
ISBN 978-952-81-0043-0
Hinta kustantajan verkkokaupassa: 24,00 €
(Sisältää toimituskulut Suomeen)

KIRJAN TEKIJÖISTÄ

Leila Haltia on työskennellyt pitkään viestinnän ja oppimisen aloilla, viimeksi projektipäällikkönä ja tuottajana Yleisradiossa, mistä jäi joitakin vuosia sitten eläkkeelle. Hän on opiskellut mediakäsikirjoittamista (Adulta) ja luovaa kirjoittamista (Oriveden opisto, nyk. Ahlman) ja toiminut erilaisissa kirjoittajaryhmissä.

Nina Klemmtillä on takanaan monipuoliset opinnot. Hän työskentelee diakonin virassa, kuten on tehnyt jo 20 vuotta. Hän on suorittanut kirjoittamisen ohjaajan koulutuksen, hengellisen ohjauksen opintoja sekä Ignatiaanisen arkiretriitin ohjaajan opinnot. Lisäksi hänellä on takanaan luovan kirjoittamisen opintoja mm. Oriveden opistossa.

Leena Partanen on työskennellyt sähköteknisen kaupan erilaisissa asiantuntijatehtävissä. Aktiivisen kirjoittamisen lisäksi hän toimii myös kirjoittajaryhmissä. Kirjoittamista hän on opiskellut Oriveden opiston Vapaassa kirjoittajakoulussa, kesä- ja viikonloppukursseilla sekä Laajasalon opiston kirjoittajalinjalla.

Kirsi Virtanen on entinen tietopalvelusihteeri ja nykyinen diakoni. Hän on opetellut luovaa kirjoittamista lyhytkursseilla ja Vantaan aikuisopistossa. Lisäksi hän on ohjannut luovan toiminnan menetelmiä käyttäneitä ryhmiä seurakunnissa.

Kaikki neljä ovat olleet mukana tekemässä antologiaa "Ote reistailee".