16.07.2010 Sofi Oksanen: Puhdistus

Sofi Oksanen: Puhdistus. WSOY 2008

Sofi Oksanen: Puhdistus

Kautta aikojen yksi menestyneimmistä suomalaisromaaneista kertoo kahden virolaisnaisen kovan elämäntarinan. Naisten kohtaloita yhdistää paitsi sama suku, myös jatkuva kontrolli ja sitä kautta pelko. Mutta alistettuinakaan nämä naiset eivät alistu enempää kuin on pakko. Kumpikin odottaa omaa tilaisuuttaan, joka viimein tulee, mutta ei sellaisena kuin he ovat odottaneet.

Lyhyesti sanottuna Puhdistus on hyvä kirja. Pelkästään kirjallisilta ominaisuuksiltaan Puhdistus ei ole mitenkään ylivoimainen tai edes erityisen merkittävä teos, mutta Puhdistuksen menestyksen ja suosion avain ei olekaan sen kirjallisissa ja kerronnallisissa ansioissa, vaan kirjan julkaisun ajoittamisessa ja sen täyttämässä sosiaalisessa tilauksessa. Puhdistus yksinkertaisesti istuu aikaamme erinomaisesti.

Neuvostomaailman romahtamisesta on juuri sopivan pitkä ja korrekti aika Puhdistuksen kirjoittamiselle ja julkaisulle. Niin lukijat, kirjoittajat kuin kustantajatkin ovat ehtineet saada riittävän välimatkan maailman murrokseen, jotta ymmärrämme miten Puhdistus koskettaa. Nyt meillä on jo näkemystä ja kokemusta, mitä maailmassa neuvostoaikana "oikeasti" tapahtui ja mitkä sen vaikutukset ovat olleet ja miten se tulee vaikuttamaan jatkossakin. Toisin sanoen meillä on puolivalmiit raamit, joihin osaamme Puhdistuksen asettaa. Puolivalmiit siksi, että raamit täydentyvät kaiken aikaa, eivätkä vähiten Puhdistuksen itsensä ansiosta.

Puhdistuksen kansainvälinen menestys taas osoittaa, että kirjan aihepiiri toimii muuallakin. Sorrettuja ja alistettuja vahvoja naisia on kaikkialla maailmassa, samoin totalitaristista hallintoa löytyy muodossa jos toisessakin. Kaiken lisäksi naisten näkökulmia historian tapahtumiin kaivataan yhä lisää.

Puhdistus on ilman muuta Sofi Oksasen toistaiseksi paras teos. Stalinin lehmät oli Puhdistuksen virittelyä ja Baby Jane joutavanpäiväinen väliteos. Kumpaakin media on rakastanut, etenkin onnistuneen markkinoinnin ja mediaseksikkään kirjoittajansa ansiosta.

Kirjallisesti Puhdistus on selkeä ja rakenteeltaan toimivan yksinkertainen teos, selkeä ja hallittu kokonaisuus. Kirjan viimeisen osan kuvitteelliset salaiset raportit tosin ovat turhia. Ne eivät tuo teokseen mitään olennaista lisää, kunhan alleviivaavat totalitaarista kontrollia. Tietenkin ne palvelevat lukijoiden dokumenttifriikeintä osaa, mutta ilman niitäkin lukukokemus on koskettava ja puhdistava.

HEIKKI SAVOLA