14.7.2014 Ermanno Bencivenga: Olipa toisen kerran, 52 ajattelemisen arvoista satua

Ermanno Bencivenga: Olipa toisen kerran, 52 ajattelemisen arvoista satua

Ermanno Bencivenga

Olipa toisen kerran, 52 ajattelemisen arvoista satua

niin & näin 2013

 

KAIKKI TIETO KATTILASSA

Nelonen kyllästyi olemaan parillinen. Sen mielestä elämä parittomana olisi ollut hauskempaa. Sen lisäksi nelonen väsyi olemaan kaksi plus kaksi. Nelonen halusi olla vaikkapa viitonen tai pitkä ja vaikea kuten 1864372, mutta pysyä silti samana. Nelonen tahtoi olla oma itsensä, vähän vaan toisenlainen. Mutta Suuri Matemaatikko sanoi neloselle, että ei tämän tarvinnut muuttua erilaiseksi. Sinä olet jo erilainen! Kun nelonen oli Matemaatikon kehotuksen mukaisesti aikansa laskenut, se ymmärsi pythagoralaiset luvut ja paljon muuta. Ja joka päivä sille valaistui, että se on entistä erilaisempi.

Aina kun eräältä toiselta kysyttiin kuka olet, hän vastasi että ”olen minä”. Kysyjät katsoivat vastaajaa nolostuneesti. Vihdoin tämän oli pakko antaa itselleen nimi. Kyselijät saivat vastauksen, ”olen Jukka Lahtinen”. Se riitti ihmisille. He eivät kysyneet, kuka on Jukka Lahtinen. Se ei kiinnostanut ketään. Samaan aikaan nahkasuikale kyllästyi olemaan pelkkä kirjanmerkki. Aivan kuin elämäni tarkoitus olisi vain viitata toiseen, se sanoi. Kirjojen käyttäjät antoivat kirjanmerkille nimeksi Suikale. Näin asia saatiin järjestykseen.

Tuli aika, kun ihmiset eivät sanoneet mitään. He kyllä jutustelivat enemmän kuin ennen. Sanat muodostettiin yhä täsmällisesti heille opetetulla kielellä. Pulma oli siinä, että sanat, lauseet ja kokonaisuudet eivät enää sanoneet mitään. Kun yksi sanoi toiselle ”Rakastan sinua”, hän sanoi sen samaan tapaan kuin olisi raapinut selkäänsä.

Ja veljeksillä Markolla ja Laurilla oli samat kasvot. Kasvot olivat hyvin kauniit; ne olivat hyvä pääsylippu maailmaan. Veljeksillä oli yksi ongelma. Koska heillä oli samat kasvot, he eivät voineet käyttää niitä yhtä aikaa. Kun kasvot olivat toisella, oli toinen kasvoton. Veljekset käyttivät kasvoja vuorotellen. Mutta ennen pitkää tuli kinaa.

Oli näet kiva kulkea kauniin kasvon kanssa, koska oli suosittu. Mutta ei olisi millään jaksanut olla joka toinen päivä kasvoton. Ero suosiosta kävi rankaksi.

Aluksi aika ei kulunut itsestään: se piti saada kulumaan. Kun teki ahkerasti työtä, se kului nopeasti. Jos taas lorvi, aika mateli. Pian jotkut pojat olivat vanhempia kuin isänsä ja joillakin veljeksillä oli vuosisatojen ikäero. Isä Jumala päätteli, että aina, kun jotakin tehdään ensimmäistä kertaa, siihen jää jotakin pientä korjattavaa. Hän päätti panna ajan kulumaan samalla tavoin kaikille.

Jostain syystä kolmijalkaiset sairastuivat parantumattomaan tautiin ja kuolivat sukupuuttoon. Jäljelle jäivät vain kaksijalkaiset ihmiset, mutta myös heihin iski vakava tauti. He rupesivat tekemään rajusti töitä. Sitä paitsi joku oli saanut päähänsä pistää kattilaan kaikki mikä ihmisen pitäisi ymmärtää. Kattila oli viety kellariin ja piilotettu raskaan rojun alle.

Mutta sitten ”asiat nousivat kapinaan. Joet ryhtyivät virtaamaan vastavirtaan, vesi jäätyi maahan ja kivet kohosivat iloisesti ilmaan. Ihmiset eivät enää tienneet, mitä heidän pitäisi tehdä. Melkein jokainen heistä kuvitteli tulleensa hulluksi, mutta kun he sitten uskalsivat puhua muiden kanssa, he

tajusivat, että kaikki näkivät tilanteen samalla tavalla: se olikin siis maailma, joka oli tullut hulluksi.”

Suosittelen kaikille aivojen vääntelemistä. Se virkistää ja saattaa pulputa ennen tuntemattomia tarkastelukulmia.

Yllä olevan veivasin sekoittamalla Bencivengan kirjoittamia satuja keskenään.

Jussi Särkelä