11.05.2012 Ele Alenius: humaani optimisti

Humaanin optimistin maailmankuva

Ele Alenius on suomalaisittain aikamme merkittävimpiä ajattelijoita, joka ei jäänyt sormi suussa ihmettelemään ns. reaalisosialismin romahdusta, vaan ryhtyi aktiivisesti pohtimaan miten tästä eteenpäin. Tämän pohdiskelun tuloksia olemme saaneet lukea jo kolmesta kirjasta.

Että olisimme humaanin sivilisaation planeetta, Edita, 2000.

Planetarismi maailmankehityksen rationaalisena perustana, Edita 2005.

Maailmankehityksen suuri käänne, Like, Suomen Rauhanpuolustajat, 2011.

Jo näitä ennen Aleniukselta ilmestyi Kirjayhtymän kustantamana Sosialismin ideologia ja aikakauden muutos, 1985, jossa Alenius jo pohdiskeli, mitkä tekijät olivat vaikuttaneet siihen, että sosialismin, jonka olisi pitänyt joka suhteessa merkitä kapitalismia korkeampaa kehityksen vaihetta, jäi jälkeen kehityksessään ja kapitalistinen järjestelmä tuntui olevan taloudellisesti, poliittisesti ja ideologisesti vahvoissa asemissa sosialismiin verrattuna.

Aleniuksen vertailukohteena oli niin sanotun pysähtyneisyyden kauden brezhneviläisen ”reaalisosialismin” loppuvaiheet. Uusi aikakausi oli vasta alkamassa. Neuvostoliitossa alkoi perestroikan kausi Gorbatshovin johdolla. Tosin sekin päättyi viisi vuotta myöhemmin Neuvostoliiton ja koko sosialistisen maailmanjärjestelmän hajoamiseen. Silti pelkästään tämän toteaminen ei ole riittävä. On toki muistettava, että sosialismin olemassaolo valtiollisena järjestelmänä Venäjän lokakuun vallankumouksen jälkeen vaikutti monella tavoin myös kapitalististen maiden kehitykseen. Ennen muuta työväenliike sai uutta elinvoimaa, se saattoi ajaa vaatimuksiaan läpi yhteiskunnassa, ja porvariston oli pakko suostua kompromisseihin, varsinkin, kun osa edistysmielistä porvaristoakin ja sivistyneistöä asettui tukemaan työväestön vaatimuksia demokratian laajentamisesta ja olojensa parantamisesta. Sosialismipelote on poistunut ja oikeisto on ryhdistäytynyt purkamaan hyvinvointivaltion rakenteita

Planetarismi

Seuraavassa kirjassaan, Että olisimme humaanin sivilisaation planeetta (2000), Alenius etsii ratkaisuja perinteistä sosialistista ideologiaa laajemmalta pohjalta. Hän nostaa keskusteluun ihmiskunnan kokonaisuuden ja näkee ihmisyyden puolustamisen nimenomaan demokratian tehtävänä. Se merkitsee haastetta länsimaiselle demokratiakäsitykselle. ”Globalisaation ja automaation leviämisen aikana kansallisvaltiodemokratian vaikutusmahdollisuudet ovat liian kapeat. Demokratian on siten päästävä yli kansallisvaltioiden rajojen”. ”Tämä merkitsee, että yhä enemmän aletaan tarvita planetaarista ajattelua, planetarismia.”

Jatkona edelliseen Aleniuksen seuraavan kirjan nimi olikin Planetarismi maailmankehityksen rationaalisena perustana (2005). Aleniuksen mukaan aikamme maailmanpoliittinen ajattelu näyttää antautuneen globalisaatiolle tai laajemmin globalismille. Hän mietti omituista ristiriitaa, että tällä planeetalla älyllisesti pisimmälle kehittyneet olennot olivat yhteiskunnallisessa sokeudessaan tulleet samalla kaikkein vaarallisimmiksi koko planeetan elämän kannalta. Näin mieleen nousi sana planetarismi edustamaan sekä elämän turvaamista että järkevän kehityksen toteuttamista täällä.

Planetaristisen ajattelun tarve syntyi 1900-luvun puolivälissä. Tarkemmin 6. elokuuta 1945 ihmiskunta ylitti tietämisensä ja teknologisten taitojensa käytössä sellaisen historiallisen kynnyksen, jonka jälkeen ihmisen ja Maa-planeetan välinen suhde muuttui olennaisesti toiseksi kuin mitä se oli ennen ollut. Ydinaseen syntyminen asetti ihmisten toiminnalle uudet ehdot. Planetaristisen ajattelun ensimmäisenä lähtökohtana on sen syvällinen tiedostaminen, että maapallomme on nimenomaan elämän planeetta. Olennaista on myös ymmärtää ja tunnustaa se, että tämä planeetta on ollut ja on elämän planeetta ihmisen olemassaolosta riippumatta. ”Ihmiskunnan velvollisuus on turvata elämän yleisten edellytysten säilyminen tällä planeetalla kaikilta niiltä osin, jotka riippuvat ihmisestä ja ihmisen pyrkimyksistä muuttaa ympäristöään aineellisen hyvinvointinsa parantamiseksi.”

Nykyisessä epävarmuuden maailmassa voidaan kysyä, onko planetaristinen ajattelu realistista vai vain utopiaa tähdätessään ihmiskunnan eheytymiseen ja pitemmälle eteenpäin sen mukaiseen maailmanyhteiskunnan luomiseen. ”Onko ihmisten ja kansojen välille luotavissa sellainen tasa-arvon tila, että sodat, nälkä ja kurjuus voidaan pysyvästi poistaa ja ihmiskunta voi siirtyä kokonaan uudenlaisen kehityksen aikaan?” ”Planetarismi on mahdollisuus. Ratkaisevaa on kuitenkin viimekädessä sen tiedostaminen, että tämä ihmisen maailma on muutettavissa paremmaksi, koska tämä on ihmisen rakentama.”

Kolme aikakautta 

Viimeisimmässä kirjassaan Maailmankehityksen suuri käänne (2011) Alenius jatkaa planetarismi-teeman käsittelyä tiivistäen ja täsmentäen perusideaansa siitä, että olemme maailmankehityksen uuden suureen käänteen todistajia. Kysymys ei ole enää yhteiskunta- ja talousjärjestelmistä, kapitalismi-sosialismi –vastakkainasettelusta, vaikka hänen lähtökohtanaan on sen toteaminen, että kapitalismi on talousjärjestelmänä muuttunut kehityksen jarruksi, että uusi tieteellis-teknologinen aikakausi edellyttää toisenlaisia yhteiskunnallisia ja talouselämän rakenteita. Alenius jakaa tähänastisen maailmankehityksen kolmeen aikakauteen.

Nyt ollaan siirtymässä, tai on jo siirrytty, teollisesta aikakaudesta tieteellis-teknologiseen aikakauteen. Se ei merkitse, että teollinen ja sitä edeltänyt maatalousvaltainen tuotantotapa olisivat jo kokonaan väistyneet ja jääneet historiaan. Kaikkia näitä tuotantotapoja on edelleen rinnakkain ja lomittain. Mutta nykyään tiede ja teknologia ovat ratkaisevia tekijöitä, jotka vievät objektiivista kehitystä eteenpäin. Näitä uusia tieteen ja teknologian aloja ovat mm. ydinvoima, mikrobiologia, nanoteknologia, kvanttifysiikka, kemian uudet alueet biokemia jne. joiden kehityksen tuloksena on syntynyt kokonaan uusia tuotannon, kasvi- ja eläinkunnan hyväksikäytön muotoja ja uusia tuotteita ja materiaaleja. 

Valtavan nopea tieteen ja teknologian kehitys ovat luoneet uusia ongelmia ihmisen ja luonnon keskinäissuhteeseen. Planeettamme on luonnonvaroiltaan ja elinolosuhteiltaan rajallinen ja suhteellisen pieni saari maailmankaikkeuden meressä. ”Ihmiskunta on nyt valinnan edessä: jatketaanko entiseen tapaan vai tehdäänkö myös yhteiskuntaa koskien samanlainen suuri käänne, jollainen tapahtui valistuksen ajan yhteydessä.”

Ydinkysymyksen muodostaa se, mihin tieteellis-teknologisen aikakauden edetessä ihmiskunnan jatkuvasti lisääntyvät resurssit on viisainta käyttää, vanhan maailman rakenteiden ylläpitämiseen vai uuden maailman rakentamiseen. Tämän valinnan edessä ihmiskunta on nyt. Uuden maailman rakentamisen mukana ihmiskunnalle avautuu samalla mahdollisuus korjata niitä vahinkoja, joita vanha yhteiskunta on planeetallemme aiheuttanut. Jatkuvasti etenevän tieteen ja teknologian avulla voimme palauttaa planeettamme autioituneille alueille metsät, puhdistaa saastuneet meret ja järvet, ja ottaa uudella tavalla huomioon eläinten oikeudet eli ylipäänsä palauttaa yhteenkuuluvuutemme luonnon kanssa, jonka teollinen yhteiskunta on pahasti rikkonut.

”Planetaarisen identiteettimme syntyessä ihmiskunta nousee uudelle korkeammalle tietoisuuden ja henkisen vapauden tasolle. Silloin ihminen on lajina oppinut hallitsemaan itseään.”

Oiva Björkbacka