09.07.2010 Visa Lukkariniemi: Vaihtoehtona Väyrynen

Visa Lukkariniemi: Vaihtoehtona Väyrynen

Tuulahdus toivoa Rovaniemeltä

Pieni rovaniemeläinen kustantaja Sitadelli on julkaissut Visa Lukkariniemen yliopistolliseen tutkimukseen pohjautuvan kertomuksen Vaihtoehtona Väyrynen. Keskustapuolueen ja SDP:n hegemoniataistelu 1979-81 (170 sivua). Jo saatesanoissaan taitava kielenkäyttäjä ja tutkija haluaa karistaa epäilyt mahdollisesta sisäpiiriläisyydestään kertomalla, että ”en ole Suomen keskustan jäsen, en ole aikonut sellaiseksi tulla ja Paavo Väyrysen olen tavannut haastatellessani häntä tutkielmaani varten. En kuulu hänen tukijoukkoihinsa tai vastustajiinsa”.

Olisipa hyvä, jos vastaava varautuma kerrottaisiin radiouutisten aamulähetyksissä, kun siellä esiintyy asiantuntijan roolissa - tosin yllättävästi usein toisten asiantuntemuksen tontilla - henkilö, joka on jo nimetty tai tulossa vihreiden kansanedustajaehdokkaaksi. Mutta tuollainen rehellisyys kuuluu journalismissa kaiketi menneisyyteen.

No – Lukkariniemi toimii avoimesti ja se kantaa hedelmää. Vaihtoehtona Väyrynen on sekä hyvin kirjoitettu ja luettava että huolellisesti painettu. Kannattaa ottaa opiksi: selkeä taitto, huolellinen oikoluku ja vielä lukijaa palveleva henkilöindeksi ovat harvinaista herkkua isompienkin kustantamoiden yhteiskunnallisissa pikatuotteissa. Aika on syönyt laadun.

Poliittisen lähihistoriamme yhtä mielenkiintoisinta vaihetta kuvaava kirja yllättää. Olin kuvitellut, että kaikki oleellinen kolmen vuosikymmenen takaisesta presidentti Urho Kekkosen virkakauden loppusuoran poliittisesta vallanjako-, suunta- ja hegemoniataistelusta olisi jo kerrottu. Lukkariniemi osoittaa, että niin ei ole. Politiikassa ei myöskään eletä uutta puhtauden aikakautta – läpinäkyvyys ja muut tähän päivään liitetyt epiteetit osoittautuvat tutuiksi. Samat asiat esitellään nyt uusissa kuoseissa.

Tärkeä poikkeus Lukkariniemen kuvaamaan tuolloisuuteen on siinä, että suomalainen tiedonvälitys – journalismi – on yksipuolistunut, pinnallistunut ja valinnut lavean tien. Vaikka Helsingin Sanomat hoitaa ylivertaisen hyvin omaa tehtäväänsä, niin suomalaisilta puuttuu vaihtoehtoinen tieto: ei ole oikeiston Uutta Suomea, vasemmiston päivälehdistöä eikä - paria poikkeusta lukuun ottamatta - ärhäkkäänä yhteiskunnallista keskustelua taustoittavaa ammattiyhdistyslehdistöä. Levikkiä on paljon mutta sanottava kuin pääkanavien lauantai-illan TV-ohjelmilla, tosin virolaisittain pakattuna.

Toista oli ennen. Oli toimintaa ja intohimoa. Lukkariniemi kertoo, että ”Väyrynen oli toiminnassaan johdonmukaisen tinkimätön”. Tämä ilmenee mm. Väyrysen kirjeestä Kekkoselle 1981, missä tuore Keskustapuolueen puheenjohtaja, juuri 34 vuotta täyttänyt ulkoministeri epäili, että hänen puoluetoverillaan ”valtiovarainministeri (Ahti) Pekkalalla oli kompromissihaluja”! Lukkarisen luettuaan ei voisi kuvitella, että Väyrynen tai Väyrysen johtama puolue olisi jatkanut hallituksessa, mikäli maahan olisi päätetty rakentaa vaikkapa lisäydinvoimaa tai muuta sellaista, joka olisi muuttanut täysin sen, mitä puolue oli tavoitellut ja mihin puolueen toiminta nojasi.

Poliittisena vaihtoehtona Väyrynen oli – ja mitä ilmeisimmin edelleen on – aate- ja tahtopoliitikko. Hän nojaa edelleen Alkioon, lakikirjaan ja raamattuun. Vaihtoehto oli ja on pätevä, selkeä, ymmärrettävä.

Eikä Väyrynen ollut ainoa laatuaan. Samaa särmää löytyi myös Mauno Koivistosta, Kalevi Sorsasta ja Harri Holkerista. Ehkä siksi äänestämässä kävi enemmän kuin vajaa kolmannes kansasta kuten EU-vaaleissa 1999, tai noin puolet kansasta kuten viime vuosien kunta- ja eduskuntavaaleissa.

Lukkariniemi kiteyttää muutoksen: kun SDP:n Forssan kokouksen 100-vuotisjuhlassa entinen pääministeri Paavo Lipponen julisti, että sosialidemokraattinen sosialismi on toteutunut tämän päivän hyvinvointivaltiossa (ei amerikkalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa), niin nykyisen I varapuhemiehen Seppo Kääriäisen mukaan SDP:n ”demariylivallan jatkoaika” päättyi lopullisesti vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.

”Hegemoniat vaihtuivat”, kiteyttää Lukkariniemi. Ja niin ne vaihtuivat myös vuosien 1979-81 jälkeen.

PENTTI PELTONIEMI