9.12.2014 Antony Beevor: Olga Tšehovan arvoitus

OLGA TSEHOVA ISÄNMAANSA AGENTTINA

Antony Beevor: Olga Tšehovan arvoitus
Suom. Anja Meripirtti
WSOY 2004, 287 sivua.

Beevorin romaani on mielenkiintoinen seikkailu stanislavskilaiseen teatteriin, venäläiseen elämään ja vallankumoukseen sekä Saksaan ja erityisesti sen natsikauteen.

Olga Tšehovan (1895–1980) molemmat vanhemmat olivat saksalaista alkuperää. Häntä ei pidä sekoittaa Anton Tšehovin (1860–1904) vaimoon Olga Knipper-Tšehovaan (1868–1959), joka oli Neuvostoliiton kansantaitelija ja Moskovan näyttämön grande damella. Beevorin kirjan päähenkilö Olga syntyi vuonna 1895 Konstantin ja Lulu Knipperin tyttärenä. Konstantin Knipper oli rautatieinsinööri, joka ratkaisevalla tavalla auttoi Venäjän sisällissodassa valkoisia, mutta jota Lenin tarvitsi yhtä paljon sodan jälkeen. Rautatieverkosto oli Venäjällä tiheä, ja Konstantin kuului niihin harvoihin, joiden hyppysissä se logistisesti oli.

Olga avioitui ilman vanhempien lupaa yhdeksäntoista ikäisenä epävakaan Misha Tšehovin kanssa. Avioliitto oli epäonnistunut ja loppui lyhyeen. Olga ei milloinkaan avioitunut uudelleen. Misha oli Anton Tšehovin veljen poika. Tämä ja saksalaisuus mahdollistivat Olga Tšehovan uran paitsi Neuvostoliiton agenttina, elokuvatähtenä Saksassa myös natsiaikana.

Olga ei päässyt niin lähelle Hitleriä ja natsijohtajia kuin jossain vaiheessa jo sodan aikana väitettiin. Eräs syy kohuun hänen vaikutusvallastaan liittyi laajalti julkaistuun kuvaan, jossa Olga istuu Hitlerin vierellä. Kuva, joka otettiin Ribbentropin vastaanotolla toukokuussa 1939, on Beevorin kirjan kannessa. Himmler tuli ajan mittaan vakuuttuneeksi Olgan petollisuudesta ja olisi halunnut pidättää hänet.

Niin lähellä natsien keskusta Olga oli, että hänet valittiin kolmen hengen ryhmään murhaamaan Hitler. Stalin kuitenkin luopui tästä suunnitelmasta, koska epäili että Hitlerin kuoleman jälkeen länsi tekee rauhan Saksan kanssa jättäen Neuvostoliiton sotimaan yksin Saksaa vastaan. Tämän asetelman toistuminen, joka oli pakottanut Neuvostoliiton tekemään Molotov-Ribbentrop –sopimuksen, pelotti syystä Stalinia.

Olga Tšehovan elämäntarina on vailla vertaa. Asuttuaan ja työskenneltyään Berliinissä 1920-luvun alusta huhtikuuhun 1945, hänelle oli myönnetty vuonna 1936 Kolmannen valtakunnan valtionnäyttelijättären arvonimi, oli hän Moskovan Punaisella torilla 9. toukokuuta 1945 juhlimassa fasisteista saatua voittoa. Olga ulvoi ilosta itkien muiden moskovalaisten kanssa. Torilla soitettiin ensin Internationaali ja sen jälkeen liittolaisten Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Ranskan kansallislaulu. Kansa hurrasi univormupukuisille upseereille ja tunnetuille taiteilijoille kuten kirjailija Ilja Ehrenburgille.

Stanislavski

Konstantin (oik. Aleksejev) Stanislavski (1863–1938) perusti Vsevolod Meyerholdin (1874–1940) kanssa erikoislaatuisen vallankumouksellisen teatteriryhmänsä vuonna 1898.

Stanislavskin varakas isä tuki poikaansa rakennuttamalla tälle teatterin ja avustamalla rahallisesti. Kun suvun tehdas kansallistettiin, teatteri joutui väliaikaisesti taloudellisiin vaikeuksiin. Tilanne kuitenkin kohentui, koska perustettu neuvostovaltio tuki taidetta. Itse Lenin oli suuri teatterin ja Stanislavskin teatterin, Moskovan taiteellisen teatterin ystävä.

Stanislavskin metodin vaikutus on ulottunut kaikkialle läntisessä maailmassa. Myös Suomessa sillä oli lyhyt kautensa. Tunnemuisti on tunnetuin Stanislavskin käsitteistä. Siinä näyttelijä käyttää omia henkilökohtaisia muistojaan ja niihin liittyviä tunnetiloja roolin rakentamisessa. Yksi tunnetuimmista stanislavskilaisista oli Marlon Brando.

Olga Tšehovan teatteri- ja elokuvaura lähtivät osin alkuun Saksassa hänen kertoessa olleensa Moskovan taiteellisen teatterin näyttelijä. Tämä ei pitänyt paikkansa. Hänellä oli miehensä Mishan kautta teatteriin kyllä kiinteä kontakti. Olga ei ollut sen paremmin saanut ohjausta näyttelijän työhön kuin näytellyt Saksaan saapuessaan. Silti Olga näytteli myöhemmin paitsi Berliinissä ja muissa kaupungeissa, myös Italian teattereissa, Pariisissa ja Hollywoodissa. Viime mainitussa erityisen hyvin menestyi hänen lyhytaikainen aviomiehensä Misha.

Olga oli erinomaisen hyvä näyttelijä. Miten hyvä näytelmä oma elämä hänelle oli, sitä lukija pääsee miettimään.

Epävarmuuden aika

Kuten aina ennen suurta yhteiskunnallista murrosta, myös Venäjällä ennen lokakuun vallankumousta elettiin epätietoisuudessa. Vallankumouksellisilla oli selkeä suunnitelma tulevaisuuteen, mutta heidän ydinjoukkonsa oli sittenkin vähäinen. Älymystö näki maailman kaoottisena ja eli tuhlailevasti. Rahaa ei säästetty hätätilanteen varalle. Sitä pidettiin porvarillisena ja sitä paitsi häpeällisen epävenäläisenä.

Saksalaista alkuperää olevia ihmisiä asui Venäjällä paljon. Heidän tilanteensa kävi tukalaksi jo ennen vallankumousta. Varsinainen ahdinko alkoi natsi-Saksan hyökättyä maahan. Ensimmäisen maailmansodan aikana levottomuuksia lietsoi viha tsaaritarta, ”saksalaista naista” kohtaan, kuten myös useat ministerit, joiden nimet kalskahtivat saksalaiselta. Yleisen huhun mukaan tsaarittarella oli suora puhelinlinja Saksaan. Väitteiden mukaan hän paljasti Berliinille Venäjän pääesikunnan suunnitelmat.

Samaan aikaan kun Stanislavski kumppaneineen odotti innolla vallankumousta, ”Venäjän ihmeellistä vapautumista”, nuoret aateliset ja ylemmän keskiluokan naiset tekivät vapaaehtoistyötä sotilassairaalassa. Tsaaritar oli perustanut tätä varten oman sairaalan. Potilaat sinne valittiin niin, että neitien ja rouvien ei tarvinnut kauhistua. Yhtä kaikki hyväntekijät kokivat tekonsa kunnianosoituksena Kristukselle, joka oli pessyt köyhien jalkoja.

Lokakuun vallankumous oli lyhyt, muistuttaen lähinnä kaappausta. Ei mainittavia ihmisuhreja. Ihmisiä rupesi kuolemaan vasta siinä vaiheessa, kun valkoiset kenraalit järjestivät armeijansa länsimaiden tuella murskatakseen uuden vallan. Sisällissodasta ja sen aiheuttamasta ruokapulasta ja muusta köyhyydestä on kirjoitettu muissa yhteyksissä niin paljon, että jätän sen tässä sivuun.

Kaikki aateliset ja raharikkaat eivät lähteneet ulkomaille emigranteiksi. Venäjälle jääneet joutuivat sisällissodan loppuvaiheessa myymään kaduilla ja toreilla omaisuuttaan. Joka kolmas maahan jäänyt aatelisnainen hankki toimeentulonsa prostituutiolla. Sodissa häpäistään aina eniten naisia, käyvät niitä sitten miehet yksin tai naisten kanssa.

Elämä on kaunis

Olgan sodanaikainen elämä Saksassa on dekkaria. Sodan jälkeen hän perusti kosmetiikka-alan yrityksen Olga Tšehova Kosmetik. Neuvostoliiton mukaan Olga sai rahat yritykseensä ”Moskovan antamilla rahoilla”. Hän jatkoi myös näyttelemistä. Vuonna 1962 hänelle myönnettiin Deutscher Filmpreis, elinikäinen tunnustuspalkinto ”monien vuosien erinomaisesta myötävaikutuksesta Saksan elokuvataiteessa”. Kymmenen vuotta myöhemmin hän sai Liittotasavallan ansioristin Länsi-Saksan hallitukselta.

Kun Anton Tšehov makasi Badenweilerissa kuolinvuoteellaan, hän pyysi lasin samppanjaa. Hän joi sen ja kuoli. Olga Tšehova päätti noudattaa hänen esimerkkiään. Hänen viimeiset sanansa olivat: ”Elämä on kaunis.”

Vaikka Olga Tšehova oli saksalaista syntyperää, kastettu luterilaiseksi ja ollut yli puolen vuosisadan ajan Saksan kansalainen, hän jätti ohjeet, että hänet oli haudattava ortodoksisin menoin.

Jussi Särkelä