3.12.2012 Toscanan kuuman auringon alle

Ensimmäinen osa Vesa Kanniaisen matkanovellista julkaistiin Kulttuurilehti Eliaksessa 2/2012. Ohessa koko matkakertomus.

Toscanan kuuman auringon alle - tuhansin kuvin, tuhansin tuntein

”Polttavan unelman hehkuvaa paloa,
      sata jäljellä jotain suurta. Ja jaloa.”

Miksi kaikissa hotelleissa on erilainen suihku?
Viisi viikkoa Euroopassa, tiedossa on 28 hotellia, 35 hotelliyötä, 5400 ajokilometriä, sata suoraa, miljoona mutkaa, historian havinaa, vauraita viljelmiä EU-tuella, kuhisevia kaupunkeja, välillä verkkaisempaa kylätietä, kuluttavaa autobaanaa. Kunnes on aika etsiä seuraava hotelli, nauttia ravintolaillallinen, humaltua viinin tai olusen avulla. Nauttia maailman parhaasta seurasta, vajota yön pimentyvään syliin. Voiko elämältä muuta toivoa? Kyllä voi: miksi kaikissa hotelleissa on erilainen suihku?

Kokea se kaikki, pohjoissaksalaisen maaseudun rauha, jälleenrakennetut kaupungit, Itävallan Alppien hohto, Italian kauhistuttavat maisematiet, ihmiskunnan varhaiset taideaarteet, Toscanan kuuman auringon paahtaessa, sen viiniviljelmillä joilla soi Mozart, Välimeren sini, Ranskan Alppien mahti ja sen keskiaikaiset kaupungit, Moselin ja Reinin hedelmäiset jokilaaksot, linnat ja viinitarhat. Voiko elämältä muuta toivoa? Kyllä voi: miksi Suomi on niin kallis maa?
Pyhiinvaellus 60-luvun muistoihin

Laivalla Saksaan, Travemündeen. Yö Lyypekin vanhassa hansakaupungissa, ajo Hampurin länsipuolelle, pistäytyminen rakkaassa ja yhä niin tutussa Stadessa, 1600-luvun Ruotsille kuuluneessa satamakaupungissa, joka on kaunis kuin karamelli. Tuossa on rautatieasema, jonne saavuit lukiolaisena yhdessä saman luokan oppilaan, Kaarinan kanssa. Saksan kielen opettaja teidät lähetti. Ei tuossa silloin ollut kahvilaa. Oli elokuvateatteri. Näit J.F. Kennedyn sotasankaruudesta kertovan elokuvan Tykkivene PT 109.

Jatkatte Himmelpfortenin kautta Oldendorfin suuntaan, pyhiinvaellusmatkalle kohti Sundea, maatilaa, jossa työskentelit siipikarja-alalla (suomeksi sanottuna syötit kanoja, keräsit kananmunia ja pesit hautomakoneita).

Työskentelit myös karjatalouden panostuotannossa (suomeksi sanottuna haravoit heiniä). Kaarinan muistat toimineen ravintoketjun palvelusektorilla (suomeksi sanottuna keittiöapulaisena).

Vastaan tulee Heinböckelin maalaiskylä. Muistat ajaneesi sinne Sundesta pienessä oluthumalassa tilan valkoisella volkkarilla ostamaan jäätelöä. Poliiseista ei ollut pelkoa. Tuon tien varrella katsoit pimentynyttä yön tähtitaivasta kuunnellen maaseudun hiljaisuutta. Tuolla on lampi, johon yrititte hukuttaa hengiltä täysin palvellutta kukkoa, joka ei olisi halunnut siirtyä rajan taakse.

Ei ole Sunde enää niin kuin ennen. Tilan päärakennus on parhaat päivänsä nähnyt. Tunnet siitä surua. Tilalle ei syntynyt jatkajaa. Syntyi neljä tyttöä. Huoneesi oli päärakennuksen toisessa kerroksessa sen takaosassa. Pääsit sinne aulan kautta sisältä tai navetan kautta lehmien osastolta. Niiden lannan tuoksu tuli tutuksi, solukkosi sen muistaa ja palauttaa mieleen tuhat muistoa.

Tuossa on pihakannus, jonka penkillä istuitte iltaa ne lukemattomat kerrat tilan muiden työntekijöiden kanssa. Saitte ensikosketuksen olueeseen ja snapsiin. Niitä tarjosi Dieter-ystävänne isoäiti ehtymättömästä varastostaan. Hänen kutsumanimensä oli yksinkertaisesti Oma.

Hänellä oli aina sama leninki ja huivi. Muuta väkeä oli penkin täydeltä: Henni vanhempineen, Wilhelm, Radi, ja Plattdeutshin ikitaitaja Klaus, Pikku-Uten isä. Snapsilasiasi täytettäessä kaadoit sisällön salaa jalkojen välistä maahan. Se oli sinun neitseelliselle ruokatorvellesi ja turmeltumattomalle minällesi liian vahvaa. Tuossa on Weidenstall, jossa ruokitte tuhannet kanat ja keräsitte munat hautomokoneita varten. Vihaiset kukot teitä ahdistelivat.

Keskiviikkoisin tapahtui Schlupf, kuoriutuminen. Naaraspoikaset myytiin, kukonpoikien elämä jäi lyhyeksi: niillä ei ollut taloudellista arvoa. Lukija antaa sinulle anteeksi, että et kerro niiden viimeisistä hetkistä tarkemmin.

Tuossa puro, jossa Wilhelm kalasti mato-ongellaan. Ajatte metsälöön, von Grüben suvun haudalle. Tuossa lepää isäntänne, rakas Paul-Konrad, tuossa hänen vaimonsa Leonore, jonka syöpä vei ennen miestään ja tuossa lepää Konradin veli, joka oli teitä vastassa Staden rautatieasemalla. Kerran tämä kaikki oli osa nuorta elämäänne. Siitä on ikuisuus. Vain muistot elävät. On jäähyväisten aika.

DDR:n muistoa kunnioittaen

Syötte Hampurin satamassa, kaupallisen rakkauden tuntumassa maailman parhaan kala-aterian. Otatte ravintolan seinän maalauksesta valokuvan. Tunnistat sen Helgolandiksi, upeaksi kalliosaareksi Pohjanmeressä, jonne isäntänne teidät vei vierailunne aikana. Olitte syöneet hänen kanssaan myös Hampurin kiinalaisessa ravintolassa, joiden invaasio Suomeen ei vielä ollut alkanut. Ajatte aamulla kohden Harz-vuoristoa. Moottoritiellä opitte, että autoteollisuus on yksi Saksan kansantalouden selkärangoista: BMW, Audi, Opel, Mersu, Volkswagen. Kaikki statussymboleita. Vasen kaista on niille varattu.

Harz-vuoriston Goslar on esimerkki upeasta historiallisesta kaupungista Saksassa. Sen basilika-kirkosta on säilynyt 1000 vuotta vanha fasadi, monet rakennukset ovat keskiajalta ja kuin suoraan kuvakirjoista. Ajatte kilpaa rekkojen kanssa alas Harz vuoriston mutkatietä. Toteatte, että Saksa alkaa olla täynnä tuulivoimaloita ja että aurinkopaneelit valtaavat laajalti alaa maaseudulla. Maa on tosissaan päätettyään luopua ydinvoimasta.

Nordhausen tuntuu sopivalta paikalta yöpyä. Löydätte hotellin. Ulkonäkö kuitenkin pettää: sisätilat ovat siistit ja hotelilla on langaton Wifi. Kytkette iPadin, luette uutiset kotimaasta ja toteatte, että sähköpostiinne ei ole tullut mitään tärkeätä. Kännykkänne ovat pois kytketyt.

Kaupungin yleisilme on tosi apaattinen.

Löydätte kaupungista vain yhden ravintolan. Tajuatte: olette edesmenneen DDR:n alueella. Kaupungin vanha historiallinen osa on kuitenkin kaunis ja lupaava. Raatihuone on surkimus. Sen kupeessa seisova jättimäinen kivinen Roland-patsas yrittää parhaansa, mutta ei onnistu pelastamaan tilannetta. Sen edessä myydään rahvaalle torikamaa kuten naisten rintaliivejä, jotka heiluvat tuulessa, tosin iloisesti.

Ajatte kohden etelää. Kartalta löydätte Landsbergin, historiallisen kaupungin, jonka huimaa kauneutta päivän valossa ja iltalyhtyjen voi vain ihastella.
Yövyttyänne teille kerrotaan, mistä kaupunki on kuuluisa: aikanaan sen vankilassa oli kirjoitettu Mein Kampf.

Raskauden keskeytys

Olette rantautumassa Itävallan Alpeille. Ajatte Seefeldiin Innsbruckin pohjoispuolelle. Sen talviolympialaisissa Eero Mäntyranta voitti 15 ja 30 km:n kultamitalit vuonna 1964. Hänen kuvansa on yhä kaupungilla.

Vietätte viikon kahden ystäväpariskunnan kanssa tavoitteena luoda addiktio päivittäiseen alppikävelyyn – ja onnistuttekin siinä - Seefeldin uskomattomissa alppitupia yhdistävissä maastoissa. Itävallan Alpit ovat silmienne edessä, jalkojenne alla: Alppia ylös, Alppia alas. Välillä olusilla pysähtyen, Mittenwaldin rotkokeikalla käyden, paikalla, jonka kauniit laaksot suuri jääkausi aikanaan oli peittänyt. Käytte Garmisch-Partenkirchenissä ja ajatte hissillä kohti taivasten valtakuntaa.

Riippuliitäjä lähtee lentoon ja hänen kokonsa pienenee alppimaisemaa vasten, kunnes hän ei ole enää kuin kärpäsen kokoinen.

Käytte Zugspitzen keikalla, Saksan katolla, Edelweissin, alppitähden valtakunnassa mutta niin harvinaista Edelweissia näkemättä.

Liikunnalliset ja älylliset haasteet kohtaavat alppipoluilla. Jollain reitillä havahdutte suomalaiseen tuotteeseen: se on Maaselänkoneen rakentama halonhakkaaja.  Iltapäivisin hotellille yhteisille kakkukahveille, ravintolassa obstlerit alle, pääruoka päälle, olutta ja viiniä kyytipojiksi. Jälkiruoaksi Heisse Liebe -jäätelö, jossa tuoreita aineksia ei ole säästetty. Olette liikunnan ohella luoneet addiktion päivällisherkkuihin. Kasvukeskus paikallistuu napaseudulle.

Jossain vaiheessa tulette järkiinne ja oivallatte tarvitsevamme raskauden keskeytyksen. Italiaan tultuanne puolisonne sen keksii. Tilaatte päivälliseksi kaksi annosta: toinen on pelkkä salaatti ja vain toinen on lämmin ruoka. Puolessa välissä ateriaa vaihdatte lautaset. Näin raskaus keskeytetään. Samalla saatte vihannesten mukana vitamiinit.

Lounaaksi syötte autossa vain palan leipää ja jogurttia, jonka puolisonne on säästänyt osuudestaan hotellien aamiaispöydissä. Sokerivajauksen koittaessa syötte Suomesta ostettuja ruotsalaisfirma Pågenin tuottamia kanelisia Giffar-korvapuusteja. Osoittautuu, että neljä viikkoa niiden viimeisen myyntipäivän jälkeen ne ovat yhä tuoreita ja tosi hyvän makuisia. Tähän ei voi olla muuta kuin yksi selitys: teidät on matkan aikana kyllästetty säilöntäaineilla. On ilmeistä, että aikanaan poistuessanne rajan taakse ajasta ikuisuuteen tulette muumioitumaan.

Mitä elämältä muuta voi toivoa?

Maisematielle – ei koskaan enää tässä elämässä!

Italiaan ajatte Brennerin solan kautta. Teille on kerrottu, että ylistetty maisematie Stelvio Pass, on maailman kaunein.  Onneksi teille ei ollut kerrottu tarkemmin. Sen ajaminen on teille melkeinpä ylivoimainen. Tie nousee kaiken aikaa, mutkia, pätkiä ylös, satamäärin autoja, tuhatmäärin pyöräilijöitä jaloissa. Ja motoristeja, itsevarmoina takapuskurissanne, kuolemaa halveksivine ohituksineen. Kun luulette, että kohta olette ylhäällä, näette edessä nousun toisensa jälkeen, nopeudet ovat minimaaliset. Illalla huomaat puristaneesi rattia sormet rakkuloille ja rystyset verettömiksi. Vain taskussa oleva nitropurkkisi antaa uskoa, että voit selvitä.

Vihdoin olette ylhäällä, siellä jossain, jota ylemmäs ei pääse eikä onneksi tarvitse päästä. Sitä korkeammalla on vain taivasten valtakunta. Vaurioitunut tietoisuutenne ei hyväksy ajatustakaan syömisestä.

Ainoana lohtuna pääsette näkemään Edelweiss-kukan. Se on poimintakiellossa. Paikallisella baarinpitäjällä on kuitenkin sellainen maljakossaan. Saatte luvan ottaa siitä valokuvan ilman maksua. Epäselväksi jää, miten baarinpitäjä on sen hankkinut.

Mieli mielii maan kamaralle, maailmaan, jossa tiet ovat suoria. Vasta siellä, Como-järvellä tuskan hiki haihtuu ja kärsimys hellittää. Sen parkkipaikat ovat jo kauan sitten loppuneet; autoja on liikaa. Teette lautalla visiitin yli järven Bellagion kaupunkiin ja sen viehättäville mutta turistien kyllästämille kujille.

Ajatte pian kohden toista Italian järveä, Lago Maggiorea, helmeä Alppien ja maaseudun saumassa.

Paras päivällinen

Yhtään hotellia ette onnistu rantakaupungista löytämään. Näette sattumoisin Agrituristica-kyltin erään talon seinässä osoittaen jonnekin, josta ei ole mitään varmuutta. Ette sitä löydä. Saatte paikallisen nuorenparin autolla oppaaksi. Yksikkö on ylhäällä vaaran päällä, kymmenien mutkien takana tien noustessa ja kaventuessa pian vain yhden auton ajettavaksi. Ei kylttejä missään. Sinne ei outo löydä.

Vihdoin olette pihassa. Astutte autosta pihan lätäkköön. Ilmassa tuoksuu lehmän tuore lanta, hevosten hiki; aika ajoin aasin vaativa huuto rikkoo hiljaisuuden. Hevostallilla on ankkoja ja kanoja. Ja kuitenkin: tulette viettäneeksi yhden unohtumattomimmista illoista, aterioineen, viineineen ilman juontirajoituksia, ylhäällä vaaran laella, jonne kukaan ei löydä, josta illan hämärtyessä avautuu lumoava Lago Maggiore ihailtavaksenne viinin jo sumentaessa silmiänne.

”Ravintolanne” on paikallisen vanhan pariskunnan pihamaa, jonne olette kivunneet heikkotasoista hiekkapolkua myöten, jonne mikään auto ei aja. Olette ainoat asiakkaat. Ette puhu samaa kieltä ruokaa tarjoavan pariskunnan kanssa mutta viittomakieli toimii. Syötte maailman parhaan kasvisruokaillallisen humalluttavan jumalten juoman kera.

Majatalon huoneenne on sitä paitsi moderni, perheen lapset leikkivät alakerrassa videopelejä, väkeä tulee ja menee aamiaistilaan ja pois. Italian balladinen kieli kaikuu tunnetulla tempollaan, kädet käyvät ja monen sukupolven tiet kohtaavat. Olette yhtä suurta italialaista perhettä. Kaiken huippuna teillä on käytössä langaton Wifi ja olette yhteydessä muuhun maailmankaikkeuteen. Aamiaisen jälkeen irtaannutte. Olette kokeneet jotain, jonka olemassaolosta, ette olleet edes tietoisia. Kyllä elämä on ihanaa.

Pyhä ehtoollinen

”Kahdensadan metrin jälkeen aja kiertoliittymään. Aja kiertoliittymästä suoraa eteenpäin, toinen erkanemiskaista.” Se on Kati, joka kolmantena perheenjäsenenä on mukana matkassanne. Ilman Katia olisitte olleet monta kertaa pulassa. Katin koti on TomTomissa. Kytkette sen syljellä aamuisin autonne ikkunaan. Jos ajatte harhaan, Kati harmistuu ja vaikenee hetkeksi, mutta kokoaa pian itsensä. Joskus hän käskee teitä yksinkertaisesti ajamaan takaisin. Silloin joudutte katsomaan, kumpi on kumpi. Päätättekö te vai saako Kati päättää?

Aamulla irtaannutte Lago Maggiorelta. Haluatte kuitenkin käydä ottamassa myöhäisherännäisten kasteen sen lämpöisessä vedessä. Uimakoppeja ei ole mutta alueella ei ole kieltomerkkiä uimapuvun vaihtamiselle auton vieressä parkkipaikalla.

Ajatte kohden Milanoa ja Kati auttaa. Puolisonne ei pääse katedraaliin, koska naisen olkapäät eivät saa näkyä. Ette tiedä, kuka olkapäistä kiihottuisi, mutta sitä kysymystä ei sovi esittää. Saat uskomattoman älynvälähdyksen: riisut oman paitasi katedraalin kupeessa ja lainaat sen puolisollesi. Hänet päästetään sisään pyhimpään. Seisot itse yläruumis paljaana katedraaliin kupeessa toivoen, että kukaan tuttu suomalainen ei sattuisi olemaan ohitse vellovassa väkijoukossa. Puolisosi palaa ja ottaa sinusta valokuvan ilman paitaa. Se on yliveto. Saat paitasi takaisin ja pääset vuorostasi sisälle todistamaan arkkitehtien lahjaa milanolaisille ja maailman kansoille, vapaamuurarien taidonnäytettä, joiden salattu tieto pitää goottilaiset holvit pystyssä ja katon paikallaan, taito, joka ei ole itsestään selvyys ja joka tuhat vuotta sitten hankittiin yrityksen ja erehdyksen kautta monien kirkkojen romahtaessa väkijoukon päälle.

Päivää on vielä jäljellä. Toiveenanne on nähdä Suuren Leonardo da Vincin Pyhä Ehtoollinen. Ei mitään toivoa. Kaikki liput myyty.  Olisi pitänyt varata etukäteen. Olette niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana vinciläisen suurta visiota ihmiskunnan kohtalon hetkestä. Näette museon seinällä maalauksesta valokuvan. Jeesuksen ympärillä on kaksitoista. Hänen vasemmalla puolellaan olevalla hahmolla on naisen kasvot, mutta rintojen kohoumaa ette erota.

Onko Leonardo kuvannut siihen Maria Magdalenan, jonka Dan Brown tulkitsi Jeesuksen puolisoksi? Arvoitus on kiehtova, yksi ihmiskunnan suurista ratkaisemattomista mysteereistä.
Bolognan yliopisto on maailman vanhimpia. Ikuinen tunnelma asuu yhä sen ruskeissa keskiaikaisissa rakennuksissa.

Jätätte auton luvattomalle paikalle, koska luvallisia ei ole. Joku opiskelija on kirjoittanut spray-suihkulla tervehdyksen ikiaikaisen Bolognan yliopistokorttelin talon seinään: ”plää, plää, plää”. Siinäkö nuorison viesti menneille sukupolville.

Toscanan kuuman auringon alle

Ajatte etelään. Olette tulossa unelmienne Toscanaan. Tiedätte sen siitä, että taivaanrannalle ilmestyvät Toscanan vaihtelevat vaarat. Takananne ajaa tuiman näköisten nuorten miesten miehittämiä autoja. Nopeusrajoituksista ei välitetä, puskurissanne ajetaan. Koulutatte matkanne aikana kokonaisen armeijan italialaisia kuljettajia alentamaan vauhtiaan tosin sillä hinnalla, että heidän vedenpaineensa kasvaa. Sen tietää siitä, että he testaavat aika ajoin äänimerkkejään. Valomerkeistä he eivät perusta.

Seurananne on paikoin kokonainen jono, joka haluaa ohittaa. Naiset ajavat puskurissa ja puhuvat puhelimeen. Heidän aivonsa tiettävästi kykenevät prosessoimaan sujuvasti monta asiaa yhdellä kertaa.

Ihmistä ei luotu auton rattiin – mutta evoluutio auttaa. Ihminen on aika nopeasti sopeutunut ajamaan, muutamassa vuosikymmenessä. Koordinaatio-ongelmaa on liikennesäännöillä pyritty helpottamaan, niitä täydentämään ovat kehittyneet niistä riippumattomat ja ennustettavat ajonormit etenkin Saksassa. Italiassa ovat omat poikkeavat norminsa. Turkissa ja Irakissa tiettävästi sen sijaan saa ajaa kumpaa puolta tahansa - peliteoreettisesti siellä on käytössä sekastrategian tuottama normitasapaino, jolla voi olla kiintoisia seurauksia. Auton valmistajat ovat tuottaneet autoja, joiden keulat näyttävät isoilta, kuin niitä pelistä katsoo. Näin edessä ajava mieluusti väistää todeten ohituksen jälkeen, että peräpää oli sittenkin aika vaatimaton.
 Toisinaan ajatte Katin ohjeista huolimatta harhaan.

Otat käyttöön nuorisokulttuuriin pesiytyneen v-termin. Päätät kuitenkin asettaa siihen turvautumiselle viiden kerran päästökiintiön päivää kohden. Loppumatkasta kiintiössä alkaa olla runsaasti käyttövaraa, ja voisit vaikka myydä päästöoikeuksia muille kuljettajille.

Uskomaton Uffizi

Ajatte Firenzeen. Kati ohjastaa tietämättä, että vanhaan kaupunkiin on laitonta ajaa ja että poliisi on teidät jo kuvannut. Löydätte hotellin. Se on kallis. Mutta se tallentaa autonne autotalliin ja lupaa sopia poliisin kanssa, että teitä, tietämättömiä turisteja, ei sakotettaisi. Olette yhdessä ihmiskunnan taiteellisista pyhätöistä, Medicien valtakunnassa, jossa heidän henkensä yhä vallitsee ja hallitsee ja jota tuhannet turistit aistivat sielunsa täydeltä ymmärtäen oman mitättömyytensä suuren historiallisen pyhätön keskiaikaisessa kehdossa.

Aamulla ryntäätte suurin odotuksin Uffizin gallerian kupeeseen vain todetaksenne sen uskomattoman ihmismäärän, joka kanssanne kamppailee oikeudesta hankkiutua sisälle.

On jonoa sinne, on jonoa tänne. Ja on jonoa jonnekin, josta ette tiedä, mihin. Mahdollisuuksienne uskotte jo menneen, kunnes kuulette mainostettavaksi ryhmälippua ja opastettua käyntiä. Siihen heti kiinni, 35 eukkia kummaltakin, luottokorttinne pantiksi kuulokkeista. Puolessa tunnissa olette sisällä.

Oppaanne on huippuosaaja. Tiedätte taidehistorian pääkohdat Sir Ernst Gombrichin taidehistorian kirjan lukeneena. Nyt saatte kuitenkin oppaaltanne todellisen rautaisannoksen keskiajan innovatiivisesta taiteesta, joka tuotti yhtenä tärkeimmistä niistä perspektiivin: Giotto ja etenkin Massacio. Oppaan tietovaranto on ehtymätön: maalarimestari ja oppilaat, värit luonnosta, kirkolliset aiheet ja maallisten tuleminen, työn maksaja taulussa silmät katsojaa tuijottaen, Botticellin kevät ja rakkauden hedelmä, Venuksen syntyminen, Michelangelo maailman rikkaimpana taiteilijana, virtsan käyttö väreissä.

Suurille mestareille kaikilla aloilla kaikki myöhemmät sukupolvet ovat velkaa, seisovat heidän olkapäillään. Tämä koskee myös tieteitä. Museon ikkunasta avautuu uskomaton näkymä alhaalla virtaavalle Arnojoelle, sillalle, jota koru- ja kultakauppiaat kojuineen miehittävät.

Lukematon määrä veistoksia, David kirkkaimpana, Brunelleschin kupoli Firenzen tuomiokirkossa, renessanssin tuleminen ja Palazzo Vecchio, Firenzen kaupungintalo, jonka museosta tutkijat ovat jäljitelleet Leonardo da Vincin maalauksen. Se sijaitsee myöhemmin maalatun seinämaalauksen alla, mutta maalari oli jättänyt siitä vihjeen. Tutkijat ovat saaneet luvan porata pien reikä sitä peittävän maalauksen läpi ja kuvata nykytekniikalla Vincin maalaus. Uskomaton suoritus.

Olette Toscanan ytimessä. Eilen se kumpuileva maasto oli avautunut horisontista eteenne. Kaksi yötä Firenzessä, ja hengästytte sen lumosta. Kunnes on aika irtaantua. Ajatte Itä-Toscanaan. Joudutte kauniille metsämaisemille ja mutkaisille teille, jotka vievät teidät jonnekin korkealle. Epäilette jo reitin valinnan järkevyyttä. Näkymät ovat kuitenkin Toscanaa parhaimmillaan; tien kunto antaa sijaa toivomiselle.

Mozartia viiniköynnöksille ja poliisikin on humalassa

Yövytty Arezzossa. Ajatte Savonnaan, pikkukaupunkiin, jossa tunnelma on kuuma ja verkkainen. Kuulette ikkunasta, kuinka viulunsoittajatyttö esittää upeat soolot vanhemman opettajan opastamana. Ajatte Sienaan, jonka ravintoloiden reunustama keskusaukio on avarin, mitä ihmisen käsi on luonut ja silmä todistanut.

Aamulla eteenpäin kohden Toscanan kuumaa ydintä, sen hehkuvan auringon alle. Jo odottamanne sypressirivistöt tulevat vastaan. Näette viljelyksiä, näette viinitiloja, auringonkukkia. Silmän kantamattomiin. Kuulette Mozartin musiikkia. Olette perillä. Paikan nimi on Il Paradiso Di Frassina. Pääsette viininmaistajaisiin. Vaimo voi juoda mutta itse epäröit, koska olet kuskina. Esittelijä sanoo, että ei huolta, poliisikin on humalassa. Tilan viiniköynnöksille soitetaan kaiken aikaa Mozartia 57 kaiuttimesta. Firenzen yliopisto on tutkinut musiikin suotuisaa vaikutusta viinin kasvun, tuoton ja ominaisuuksien kannalta. Musiikin avulla rypäleet kypsyvät aikaisemmin, sato on suurempi ja loiset pysyvät pois.

Ostatte pullon viiden vuoden ikäistä Brunelle-viiniä. Sen tuotevariaatioita tuottaa 250 paikallista tuottajaa. Paikallisella oppaalla on ollut suomalainen tyttöystävä. Itse asiassa tapaatte matkan aikana useita ulkomaalaisia poikia. Heille on yhteistä se, että heillä kaikilla on ollut suomalainen tyttöystävä. Aina joko Tampereelta tai Jyväskylästä.

Poistuessanne uskotte kuulevanne Katin sanovan: ”Jos mahdollista kääntykää takaisin ja antakaa minullekin huikat”. Tämä kuulemanne voi kuitenkin johtua nauttimastanne punaviinistä eikä Kati enempää kinua. Ajatte Montalcino-kaupunkiin, jonne kenenkään ei-paikallisen ette toivo eksyvän. Se sijaitsee kauniina kukkulan päällä. Sieltä autolla alasajo on silti melkeinpä mahdotonta. Se on jyrkkien ja mutkaisten kiviteiden johdosta täydellinen painajainen.

Viiden tähden mies ja yhden tähden hotelli – vai toisin päin?
 
Välimerelle on matkaa 130 km. Siis Kati ääneen ja sinne.

Kohtaatte matkalla silmänkantamattomiin oliivipuita ja auringonkukkia. Olette matkanne eteläisimmässä pisteessä. Saavutte rannikolle satamakaupunkiin, joka olisi kaunis ellei se olisi niin ruma. Sen edustalla hahmottuu historiallinen Elban saari, jossa eräs pieni mies – vain hieman pienempi kuin te itse – oli aikanaan vankina. Tähän kaupunkiin ei voi jäädä. Sen yleisilme ei ole turistiystävällinen.  Ajatte ylös rannikkoa. Lähestytte Italian Rivieraa. Osutte ala-arvoiseen hotelliin, mutta ilta on pitkällä eikä valinnan varaa näy. Käytte uimassa Välimeressä illan jo hämärtyessä. Puolisosi nousee Välimerestä kuin Botticellin Venuksen syntymä, ja otat hänestä valokuvan.

Sanot puolisollesi, että on parempi, että hänellä on viiden tähden mies, vaikka hän joutuu yöpymään yhden tähden hotellissa, kuin jos asia olisi päinvastoin. Hän toteaa, että tulee ainakin halvemmaksi. Aamulla ajatte Italian Rivieran lävitse. Nyt hotelleja on vieri vieressä.  Yövytte aivan ihanassa pikkukaupungin pikkuhotellissa, jossa miehet istuvat pitkin päivää pelaamassa ja kuluttamassa aikaa. Naiset ovat kokoontuneet toisaalle. Kaupunki on tosi viehättävä kujineen ja kukkineen.

Aamulla Pisaan, jonka torni on yhä pystyssä. Ylös rannikkoa Genovaan, jossa noteeraatte Kolumbuksen kotitalon ja vanhan satama-alueen. Uimaan ette pääse, koska parkkipaikkoja ei kerta kaikkiaan löydy sopivalta etäisyydeltä. On loma-aika, kaikki ovat liikkeellä. Ajatte Torinoon, joka on erivärinen kuin muut Italian kaupungit ja kovin mahtipontinen. Sen arkkitehtuuri on tosi tylsä.  Paikallisen ravintolan vanha rouva on eloisa ja ihana.

Viittomakieli toimii tosi hyvin.
 

Häikäisevä Mont Blanc

Aamulla on ajo Alpeille. Ette halua niitä ylittää. Jonotatte Mont Blancin tunneliin. Sen pituus on 11 km. Hitain vaihe on päästä sisään. Jonotus vie tunnin. Tulette ulos tunnelista. Sataa tuutin täydeltä. Mont Blanc tulee näkyviin. Näky on hätkähdyttävä. Jotain niin suurta, niin massiivista tarjotaan pienelle ihmiselle. Elämä on ihanaa.

Chamonix on kuitenkin aivan täynnä turisteja. Ei mitään toivoa saada edes autopaikkaa. Löydätte ihanan pienen hotellin. Ajatte aamulla Les Gets –nimiseen turistikaupunkiin. Ylhäältä sen vuorilta on näköyhteys Mont Blancille. Seuraava päivä on matkailijan unelma, täynnä aurinkoa, edellisen päivän sade on mennyt menojaan. Suuntanne on ylös Alppeja. Olette maastopyöräilyn maassa. Heitä on massoittain. Ylös menevät hissillä pyöriensä kanssa, alas tulevat hurjaa vauhtia. Kaikki ovat vallan kuraisia.

Yövytte viehättävässä perhehotellissa, syötte päivällisen viinistä humaltuen. Teette hämärtyvässä yössä iltakävelyn ranskalaisen maaseudun seestyneessä hämyssä, jota nyky-yhteiskunnan häly ei häiritse. Lehmänlannan terve tuoksu tunkeutuu sieraimiinne, mikä tuntuu kotoisalta. Se ikään kuin on muistutus katovasta maailmasta. Tunnette heinän ja apilan tuoksun, kuulette lehmien heleän kellonsoiton ja niiden aikaansaaman myöhäiskonsertin raikkaassa iltatuulessa niityltä, jossa nämä yhä työstävät työsopimuksensa edellyttämää tehtäväänsä utareitansa täyttäen. Useimmille kokemus olisi jo vieras, mutta Pohjois-Saksan maaseudun nuoruuden kokemuksenne ja sen alitajuntaanne asettunut tallenne siitä muistuttavat.

Vastaan tulee nainen ja sanoo jotain. Vastaat: Mersii. Se onkin ainoa, sana, jonka osaat ranskan kieltä. Puolisosi sanoo, että sinun olisi pitänyt sanoa: bonsuar ja että joka tapauksessa unohdit sanoa bokut siihen perään.  Rajat ovat sivistyksellä itse kullakin, mutta elämä se on ihanaa.

Aamulla irtaannutte hotellilta, jonka nimi oli Perce Neige. Ajatte kylään, ohitatte kaupan, jonka seinässä lukee Pano Boutique. Autonne kuljettaa teitä Koillis-Ranskassa, maaseudun sydänmailla, EU-tuista elävällä maaseudulla. Silmänkantamiin maaseutua. Todistatte bensiinivarkauden. Kaveri ajaa tankille, sen täytettyään peruuttaa autonsa pois ja katoaa moottoritielle maksamatta. Iltapäivän välipalaksi puolisonne syöttää teille taas kanelipullia. Niitä, joiden viimeinen käyttöpäivä on mennyt umpeen viikkoja sitten. Vastaan tulee ihana pikkukaupunki toisensa jälkeen. Eräässä niistä miesjoukko heittelee kuulia hiekalla. Sanot, että pelaavat petonkia. Puolisonne nauraa pilkallisesti. Kaupungilla on harhaanjohtaja nimi, Les Fins.

Ajatte pohjoiseen. Horisonttiin ilmestyvät Saksan Schwarzwaldin vuoristot idässä. Olette maassa, jonka muistatte Elsass-Lothringenina, mutta jota Ranskassa kutsutaan nimellä Alsace-Lorraine. Näette silmänkantamattomiin viinin viljelystä alueella, jonka sodat heittivät voittajasta riippuen milloin Saksaan milloin Ranskaan. Katsastatte sen tärkeimmän nähtävyyden, Colmarin museossa Isenheimerin luostarikirkon järkyttävän maalauksen Jeesuksen ristinkuolemasta. Se on Matias Grünewaldin käsialaa, tarkovskilainen ja  äärirealistinen. Se on toisenlainen näkemys Jeesuksen kuolinkamppailusta, kuin mitä on kirkkojen kaunisteltu kuva hirvittävästä ristikuolemasta. Paavo Rintalan tekstit siitä ovat puhuttelevia.

Toteatte parin muun taiteilijan piirtämän pyhän ehtoollisen vinciläisen tulkinnan: yhdellä viimeisen aterian sisäpiiriläisellä on naisen kasvot eikä hänellä ole partaa. Oliko hän Jeesuksen nainen?

Miksi vanha kiehtoo?

Katsastatte Riquewihr- ja Ribeauville-nimiset kerrassaan upeat kaupungit keskiajalta. Kaikesta päätellen ne onnistuivat välttämään sotien tuhot ja säilyttämään ihmiskunnalle aarteena keskiajan mestareiden arkkitehtuurin.

Miksi ihminen haluaa lomalla palata menneisyyteensä?  Miksi keskiaikaiset kaupungit kiehtovat? Miksi niiden kapeat kujat ja hämyisät yölyhdyt viehättävät hänen ajatuksiaan? Miksi evoluutio ei ole eliminoinut tuota kaipuuta? Miksi modernit kaupungit tuntuvat tylsiltä?
Kohti pohjoista, yli viininviljelysten, yli vuoriston.

Ajatte läpi Koillis-Ranskan, jonka surkeuteen ette toivo kenenkään eksyvän. Olette ainoat turistit koko alueella eikä edes hotelleja ole tarjolla. Yhden näette, mutta ette uskalla jättää autoanne kyseisen kaupungin kadulle.

Kello on puoli yhdeksän illalla, kun teitä onnistaa: hotelli. Ajatte lähikaupunkiin syömään Camembert-painotteisen illallisen ja sen ahmittuanne palaatte hotelliin. Rakkaus on sitä, että saa olla lähellä, tuijottaa toista kasvoihin, silmiin, tuskin mitään sanoakseen ja toivoen, että uni ei tulisi. Vaikka olisi kuinka väsynyt.

Aamulla herättyänne menette aamiaispöytään. Huivipäinen musliminainen on kattanut pöydän. Odottaessaan syömistänne hän katsoo televisiosta amerikkalaista Kauniit ja rohkeat -suosikkisarjaa, jossa Taylorilla on törröttävät huulet kauneusleikkausten jäljiltä.

Valkyyrit kedolla

Ajatte läpi Luxemburgin ja katsastatte sen historiallisen alueen. Ajatte Moseljoelle Saksaan. Joen ranta on korkeampien voimien taholta kuin luotu turisteille: viininviljelmät, motoristit, joen varren herttainen asutus, pikkukylät. Cochem on alueen helmi. Sen historiallinen linna korkean kallion päällä on kuin suoraan sadusta. Se on aavemaisen vavahduttava näky. Syötte ravintolassa maukkaan kala-aterian ja juotte päälle ihana kevyttä ja kuivaa Moselin valkoviiniä. Yövyttyänne kiipeätte linnaan jalan.  Välillä puuskutatte. Palatessanne ostatte kotiin tuliaisiksi Moselin viiniä. Turisteja tutkaillessanne näette otoksen harmaantuvasta Euroopasta.

Matkan aikana ruoka ja juoma ovat puolta halvemmat kuin Suomessa. Kilpailu on tehokas tapa pitää hinnat kurissa ja tuottaa samalla laatua.  Myös hotellit ovat kilpailun johdosta halpoja Suomen hintatasoon verrattuna – paitsi selvillä ylikysyntäalueilla, joita ovat esimerkiksi Firenze ja Cochem. Niillä niukkuuden markkinat hoitavat hinnoittelun.

Ajatte saksalaiseen kolmioon Koblenziin, jossa Mosel yhtyy Reiniin. Näette Reinin linnat ja niitä on kymmeniä. Katsastatte Loreleykallion. Kehuttu Rüdesheim on täynnä turisteja. Ajatte poikki Saksan lännestä itään vailla odotuksia, mutta toteatte Mainjoen rantamaisemat tosi kauniiksi nekin. Löydätte niistä maisemallisia arvoja: mutkia, viiniviljelyksiä, omenapuita täynnä punaisia omenoita. Tuossa on kanava, joka yhdistää Pohjanmeren ja Mustanmeren liittäen Tonavan ja Reiniin laskevan Main-joen yhteen.

Katsastatte historiallisen Würzburgin, jossa on viihtyisä tunnelma. Päässäsi oleva Sierra Madren sissilakki on tarpeen. On aika kuuma. Katsastatte Wagnerin Bayreuth-kaupungin. Oopperassa ei saa valokuvata. Otatte valokuvan postikortista, oopperan kullatusta salista. Ajatte ulos kaupungista. Näette laitumella joukon valkyyreja, joita luulette lampaiksi.

Edesmennyt DDR vielä toisenkin kerran

Ajatte itään, edesmenneen DDR:n alueelle. DDR:n leima on pitkälti pystytty hävittämään. Vartiotorni on kuitenkin jätetty muistuttamaan nykyihmiselle lähihistoriasta. Monet tiet ovat suljettuja, koska niitä kunnostetaan ajokelpoisiksi.

Yövytte Treuen -nimisessä kaupungissa Wettin -nimisessä hotellissa. Se on paras hotelli koko matkanne ajalta. Ja se on DDR:n puolella! Syötte siellä yhden koko matkanne maukkaimmista illallisista, vaan mitä niitä nyt vertaamaan. Maittavia kaikkia. Kotona odottaa raskaustesti.

Helmikuussa 1945 hajalle pommitettu ja Saksojen yhdistymisen jälkeen uudelleenrakennettu Dresden on loistokas edustaen hienostunutta suuruutta ja eleganssia. Se on kiistatta yksi Euroopan helmiä. DDR:n leima on häivytetty. Loisto on palannut. Kaupunki on velaton, lännen rahoilla. Vierailette vapaa-aikana sotamuseossa, joka on tallentanut sodan mielettömyyksien historiaa.

Kongressipäivällisenne on loistossaan täydellinen. Kongressin päätyttyä viikonlopulla nousette varhain. Ajatte Wittenbergin kaupunkiin, jonka kirkon oveen Martin Luther naulasi 95 teesiään. Joku on ne kuitenkin ottanut pois. Mutta niiden jäljennökset on uudelleenkaiverrettu. Luther kiisti anekaupan perusteet Raamatun vastaisena.

Tiitisen lista

Ajatte pohjoiseen. Osassa puustoa näkyvät orastavan ruskan merkit. Lomanne on ollut pitkähkö. Pistäydytte Potsdamissa, jonka toteatte pidemmän vierailun arvoiseksi viihtyisine ravintolakatuinen ja historiallisine rakennuksineen. Osaa niistä edelleen kunnostetaan.

Illalla olettekin Rostockissa, jonka suhteen teillä ei voinut olla mitään odotuksia. Kaupunki on kuitenkin yksi Itämeren helmiä historiallisine rakennuksineen ja yliopistoaukioineen. Aamulla on aika irtaantua. Satamaan ajaessanne käytte alueella, jonka kadut on DDR:n aikaan nimetty sosialististen suurmiesten mukaan. Ohitatte Olof Palme -kadun. Salvador Allende -katu puolestaan risteää Urho Kekkonen -kadun kanssa.

Oivallatte, miksi Tiitisen listaa ei ole voitu julkaista. Onko Urho Kekkonen siellä mukana? Teille välähtää: olet sillä listalla itsekin. Teittehän aikanaan yliopistovierailun Berliinin Humboldt-yliopistoon vanhaan hyvään stalinistiseen aikaan eli ehkäpä peräti vehkeilitte kommunistihallinnon kanssa!

Lentokentällä pääsitte passijonon ohitse. Laitossihteeri ajoi teidätt Trabantillaan yliopiston vierashuoneelle ja järjesti oopperalipun toverihintaan. Paljastitte vierailun aikana tietoa Suomen herkästä suhdannetilanteesta. Todisteet ovat raskauttavat. Kyllä sille Tiitisen listalle pitäisi päästä, vaikka ehkä ei aivan sen alkupäähän.

Iltapäivällä laiva irtaantuu ja ajaa Travemündeen poimimaan lisää matkaajia. Sen lipuessa Travemünden satamaan näette samat historialliset rakennukset, jotka näitte tulomatkalla viisi viikkoa sitten. Teille syntyy halu ilmoittaa laivan kapteenille, että ajatte laivasta ulos. Haluatte tehdä viiden viikon matkanne uudelleen.
 

Vesa Kanniainen
Vesa Kanniainen on Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori.