8.10.2014 Kari Varvikko: Kääpiöitä ja jättiläisiä

Kari Varvikko: Kääpiöitä ja jättiläisiä
Kari Varvikko

Kari Varvikko

Kääpiöitä ja jättiläisiä

Helsinki 2014, s. 248

 

HERKÄN MIEHEN HIENOT MUISTELMAT

Seitsemänkymmentä vuotta juuri saavuttaneelle Kari Varvikolle tuli aika muistella elämäänsä. Hänen mieleensä on noussut myös kuvia lapsuuden tutuista ihmisistä kuten Suomen pisimmästä miehestä ja Suomen lyhimmästä miehestä. Hengen kääpiöitä ja jättiläisiä hän näyttää tavanneen pitkin elämäänsä. Muistelmien ensimmäisen osan nimi ei voi osuvampi olla.

Yksi jättiläisistä oli Seppo Heikinheimo, joka käyttäytyi kääpiömäisesti. ”Tapasin Heikinheimon 60-luvun lopulla. Kävimme samoilla venäjänkielen luennoilla. Kerran otin häntä hihasta kiinni ja kerroin itsekin olevani toimittaja. Arvonsa tunteva mies kysyi, minkä alan ja kerroin olevani uutistoimittaja. Seppo nosti leukaansa ja sanoi: Minä olen kulttuuritoimittaja. Sen jälkeen hän ei koskaan edes moikannut.”

Kari on stadin kundi. Hänen lapsuudenkodissaan oli aina meno päällä. Pienessä kodissa kävi paljon vieraita, päivin ja öin. Karille löytyi kuitenkin paras mahdollinen nukkumapaikka, kylpyamme. Sieltä verhojen välistä hän näki ihmisten vessalla istumiset ja sai eteensä katseltavakseen opit, joihin oli mestari heti murrosikään tullessaan.

”Nuorena styylasin monen gimman kanssa. Jos giltsiä pyöritti muutamankin viikon, sitä pidettiin heti seurusteluna. Rakastin friiduja! Taiteilijaksi varttuvan viehättävän Eija Merilän kanssa olimme sängyssä sillä seurauksella, että hän yritti itsemurhaa. Tai ainakin näytteli yrittävänsä.”

Kari ”tuntee kaikki”. Tauno Palo, Henry Theel, Tapio Rautavaara, Laila Kinnunen ja Anneli Sari kuuluivat perheen tuttavapiiriin, myöhemmin työssä tutuiksi tulivat kirjailijat, muut taiteilijat, poliitikot ja virkamiehet. Kirjan henkilöluettelossa on peräti 700 nimeä.

Yksi ”tutuista” oli kansliapäällikkö Aimo Pajunen, joka Karin haastattelussa loihe Norjaa koskien lausumaan: ”Silloin kun kansainvälinen tilanne on kireä, pienen valtion pitäisi olla kuin kusi sukassa. Suurten leikkiin ei pidä lähteä mukaan.” Kuningas Olavin pinna paloi ja Kekkonen kokosi valtioneuvoston, joka antoi Pajuselle varoituksen. Ei ollut sopivaa, että Suomen ”Pentagonin päällikkö” puuttuu ulkopolitiikkaan. Kenraali Gustav Hägglund on kahdessakin kirjassaan todennut, että toimittaja Varvikon vuoksi Pajusesta ei koskaan tullut komentajaa.

Työ otti tekevän miehen otteeseensa ja gradu jäi tekemättä. Ensimmäinen työpaikka oli sanomalehti Suomen Sosialidemokraatti, sen jälkeen surullisenkuuluisa Iltaset.

Kari kertoo analyyttisesti kuinka Iltaset ei voinut menestyä. Päätoimittaja Klaus Bremer linjasi, että lehti ei tarvitse lainkaan ilmoitustuloja. Tuloksena lehden konkurssi, jonka jälkeen Kari siirtyi E-liikkeen Me -lehteen.

Työ on vienyt Karin Yhdysvaltoihin, Meksikoon, hän lipsahti Pohjois-Irlannissa linjan väärälle puolelle, tutuiksi tulivat Egypti, Gaddafin Libya ja monet muut paikat. Supliikkimiehenä Kari oppi reissuillaan tärkeää elämätietoa. Onneksemme saamme osan siitä hänen kirjastaan.

Iltaset – lehden jälkeen Kari Varvikko on ollut vapaa. Niin vapaa kuin yrittäjä voi olla. Hän on toiminut freelancerina ja oman yrityksensä Eepinen Oy:n palveluksessa. Eepinen kustantaa useita kaupunginosalehtiä. Yritys on jo siirtynyt pojan nimiin, mutta Kari on edelleen täysillä mukana.

Arvostettua toimittajaa on tarvittu myös yhteisten asioiden hoitajana. Karin lukuisista luottamustehtävistä mainittakoon mm. Aikakauslehdentoimittajien Liiton puheenjohtaja, Sanomalehtimiesten Liiton Freelancer-osaston puheenjohtaja, Kyläsaariliikkeen tiedottaja ja Gunnar Bärlund patsastoimikunnan jäsen. Stadin Slangin hallituksessa hän istuu edelleen. Myös promoottorin hommat Mätäjoki-vesifestivaaleilla jatkuvat. Monta yhdistystä on perustettu Karin aloitteesta tai paikalla ollen. Yksi niistä on ensimmäinen lyhytkasvuisten yhdistys. Nykyisin ei kääpiö –sanaa käytetä.

Kirjassaan Kari kertoo myös harrastuksistaan sukeltamisesta ja nyrkkeilystä. Vaikka hän treenasi vakavasti nyrkkeilyä, ei hän halunnut osallistua kilpailutoimintaan. Kerran Kari ajautui vedonlyönnin seurauksena julkiseen otteluun. Vastustajana oli 140 kiloinen kirjailija Jorma Ojaharju. Kari kertoo olevansa iloinen, että 60 kiloisena selvisi. ”Hengenvaarallinen matsi, mutta tulipahan tehdyksi.”

Karin teksti on ammattilaisen työtä. Sitä on sujuva lukea, jokaisen sivun jälkeen haluaa lisää. Hän käyttää stadin slangia tavalla, josta ”landekaan” ei häiriinny. Kirjan lopussa on slangisanasto. Sitä on kuitenkin vaikea käyttää lukemisen tukena, koska se ei ole aakkosjärjestyksessä.

Rauhanmiehen, luutnantti Varvikon kirjassa on useita helmiä. Yksi kauneimmista on Karin oma rakkaustarina. Vaikka se päättyy onnettomasti, vaimon kuolemaan, kertoo se kirjoittajan persoonasta lämmintä.

Jussi Särkelä