Hannu Niklander
Kuinka saa sanoa
241 sivua
ISBN 978-952-5758-32-0
Robustos 09/2015
Hannu Niklander pohtii tässä uudessa kirjassaan asioiden ja ilmiöiden aitoutta ja käsityksiämme niistä omien ”silmälasiensa” läpi. Niklander on tarkkailija. Tämä ominaisuus on kirjailijalle hyvinkin tarpeellinen ja liitettynä taitoon kirjoittaa, syntyy hyvää.
Kirja on kokoelma päiväkirjamaisia pakinanovelleja (onko sellaisia?), joissa Niklander pakisee tuttavallisesti lukijan kanssa ja kertoo oman elämänsä tapahtumista suhteessa yleiseen. Tarinoita lukiessa tekisi mieli osallistua keskusteluun ja vaihtaa mielipiteitä.
Lyhyiden kertomusten aiheet ovat moninaiset: aidoista mauista Anglosaksisiin silmälappuihin ja edelleen murreformalismiin ja mielenmaisemaan.
Kertomuksia lukiessa on kuin lukisi päiväkirjaa, johon kirjoittaja on kirjannut muistiin päähänpälkähdyksensä ja pohdintansa.
Niklanderin ollessa kyseessä eivät nämä muistiin kirjatut pälkähdykset ole turhia. Niiden kautta lukija pääsee kurkistamaan eri maailmoihin hajujen, makujen, musiikin ja kirjallisuuden kautta.
Mennyt maailma ja lapsuus ovat vahvasti läsnä ja tarinoiden rivien välistä aistii kirjailijan mieltymyksiä ja arvoja.
Tarinoita voi lukea missä järjestyksessä tahansa. Itse avasin kirjan sattumanvaraisesta kohdasta ja löysin itseni Oopperan mielenkiintoisesta maailmasta. Seuraavan tarinan Niklander onkin sitten lakoniseen tapaansa otsikoinut Minusta ei varttunut rock-nuorukaista.
Onneksi ei!
Tarinassa Viimeisiä sanoja, Niklander pohtii mm. Aleksis Kiven ja Johan Wolfgang von Goethen viimeisten lausahdusten merkitystä kuivan humoristiseen tapaansa. Itsellänikin heräsi kysymyksiä näiden herrojen viimeisten lausahdusten tulkinnoista.
Kuinka saa sanoa on rauhallinen, keskusteleva ja hyväntuulinen teos.
Näin saa sanoa.
Christine Hammar
