18.4.2012 Pentti Peltoniemi: TUL matkalla pienuuteen

Sakari Selin: TUL Suomen ja työväen asialla

TUL matkalla pienuuteen


”Huipulle mentiin 20 vuoden ajan - mutta sieltä tultiin alas vuodessa!”
Havainnon teki liikuntatieteiden tohtori, TUL:n valmennuspäällikkö Martti Kempas vuonna 1996, vain kaksi vuotta sen jälkeen, kun TUL oli päättänyt vapaehtoisesti luopua omasta koulutustoiminnastaan ja huippu-urheilusta sekä antanut seuroilleen luvan liittyä porvareiden johtamiin urheilun erikoisliittoihin.


Sen verran hyvin joukot luvan ottivat vastaan, että TUL:ssä on enää vähän johdettavaa. Suomen Liikunta ja Urheilun (SLU:n) perustamisen aikaan seuroja oli puolitoista tuhatta, nyt toimivia on noin 800. Henkilöjäseniä TUL:n seuroissa oli runsaat puoli miljoonaa, nyt puolet vähemmät – noin 265.000.

Helmikuussa ilmestyneessä pamflettikirjassaan TUL Suomen ja työväen asialla (Demokraattinen Sivistysliitto ry) pitkäaikainen urheiluvaikuttaja Sakari Selin (s. 1924) osoittaa, että heti SLU-ratkaisun jälkeen alkanut työväen urheiluliikkeen järjestöllinen ja urheilullinen alamäki jatkuu. Myönteinen asia on, että kuihtumista voi jatkua vielä vuosikymmen, ehkä kaksi. Niin vahvaksi vasemmistopuolueiden 1970-luvun puolivälissä tekemä työläisurheilun eheyttämispäätös TUL:n teki.

Selin muistaakin kirjassaan SDP:n tuolloisen puoluesihteerin Ulf Sundqvistin ja SKP:n urheiluvastaavan Ossian Sjömanin eheytystyön arvon, samoin TUL:n valmennuksen tieteelliselle pohjalle rakentaneiden liikuntatohtori Kempaksen, Reijo Lehkosen sekä Markku Salosen merkityksen. Pitkälti tämän kolmikon käsialaa oli TUL:n nousu vahvaksi myös huippu-urheilussa.
Selinin laskelmien mukaan esimerkiksi olympiadin 1989–1992 aikana TUL:n urheilijat toivat Suomelle 27 lajissa yhteensä 120 mitalia EM-, MM- ja olympiakisoista. Verrattuna olympiadiin 2001–2004 muutos oli huima: enää 16 lajia, joista 46 mitalia. Valitettavasti Selin ei kerro sitä, onko koko suomalaisen urheilun mitalisaalis laskenut samaa tahtia – vaiko vielä enemmän - vastaavana ajanjaksona.

Sinänsä oma, jatkuvan porun aiheensa on, että pienimuotoiseksi, alle kymmenen työntekijän puulaakiksi tarkoitettu SLU on piiriorganisaatioineen ja projekteineen lähes sata työntekijää käsittävä organisaatio, jota urheiluihmiset eivät urheiluseuratyössä kohtaa ollenkaan. SLU:n merkitys onkin työllistämisessä, ei urheilutoiminnan edistämisessä. Piiriorganisaatiokin on ajalta, jolloin piti tilata kaukopuhelut Tampereelle!
Ehkä valtion toimintojen järkevöittämisen yhteydessä myös SLU:n miljoona-avustukset aletaan myöntää työllistämistuista eikä urheilumäärärahoista.

Selinin viesti on selvä. Kun kaikkialla yhteiskunnassa on muuten suurena linjana kilpailutuksen lisääminen, niin miksi se ei soveltuisi urheiluun? Hän huomauttaa, että ruotsinkielinen urheilun keskusjärjestö CIF on jatkanut omaa huippu-urheilu-, kilpailu- ja valmennustoimintaansa. Esimerkiksi yleisurheilussa, hiihdossa ja palloilulajeissa CIF:n urheilijat ja seurat ovat menestyneet selvästi paremmin kuin ruotsinkielisten osuus väestöstä edellyttäisi.
Selin pohtii yhdeksi syyksi suomalaisen urheilun alavireeseen koko liikuntatarjonnan kaupallistumisen: siinä kun TUL:n seurat tarjosivat pientä jäsenmaksua vastaan mahdollisuuden harrastaa lajia kuin lajia, niin nykyään muun muassa kalliit lisenssimaksut sulkevat suuret joukot lapsia ja nuoria liikunnan ulkopuolelle. Tämä voi olla myös yksi selitys, miksi SLU:n jäsenenä oleva TUL ei enää kyennyt liittojuhlallaan täyttämään olympiastadionia vuonna 1999 eikä kymmentä vuotta myöhemmin edes Tampereen Ratinan stadionia. Seuraava liittojuhla yrittää houkutella väkeä Seinäjoelle vuonna 2019.

Kipeä asia Selinille näyttää olevan, että TUL:n alasajo näkyy nyt työväenpuolueiden vaalikannatuksessa, joka on alempana kuin koskaan. Hukattu nuoriso maksaa. Mutta on yksi asia, missä TUL ei ole menettänyt voimaansa: itseään toistavaksi rituaaliksi näyttää muodostuvan, että TUL tarjoaa ehdokkaitaan SLU:n johtoon. Tavanmukaiset saatesanat ovat olleet, että muussa tapauksessa TUL palaa juurilleen omaksi itsenäiseksi urheilun keskusjärjestöksi.

Oma Selinin havaitsema ironiansa on siinä, että Urho Kekkosen jälkeen ei yksikään tasavallan presidentti ole nähnyt itsenäisen TUL:n arvoa, vaikka se ”voi tuoda suuren voimanlisän suomalaiselle edustusurheilulle”.


Pentti Peltoniemi

Sakari Selin
TUL Suomen ja työväen asialla
Demokraattinen Sivistysliitto ry
136 sivua