15.01.2014 Kira Poutanen: Kotimatka

Kotimatka
Kotimatka-romaania ennen Kira Poutanen on kirjoittanut Finlandia Juniorilla palkitun esikoisromaaninsa Ihana meri (2001, Otava) ja Katso minua (2004, Otava). Kotimatkan jälkeen Poutaselta ovat ilmestyneet romaanit Rakkautta au lait, 2009 WSOY, Rakkautta al dente, 2010 WSOY, Rakkautta on the rocks, 2011 WSOY ja Rakkautta borealis, WSOY, 2012. Kira Poutanen on myös kääntäjä ja näyttelijä. Hän asuu Pariisissa.

Lauran paluu Sohjolaan


Laura on asunut kymmenen vuotta Pariisissa eikä ole pitänyt yhteyttä Suomeen ja sukulaisiin. Hän on menestynyt mediamaailmassa ja sopeutunut pariisilaiseen elämäntapaan. Sitten pikkusisko Minka menee naimisiin Helsingissä, ja niin vastentahtoista kuin se onkin Laura matkustaa häihin ja joulunviettoon vanhaan kotimaahansa. Hänen ranskalainen, Välimeren rannalta kotoisin oleva Danielinsa tulee myös käymään oudossa, kylmässä ja pimeässä maassa.

Asetelma on mitä mainioin, ja siitä seuraa kulttuurien moninkertainen törmäily. Lauran silmin nähtynä Pariisissa ja sen ihmisessä on puolensa, vastaavasti myös Suomessa ja suomalaisissa. Suomalainen elämänmuoto näyttäytyy omituisena Lauralle, mutta etenkin Danielille, mikä aiheuttaa Lauralle lisäpaineita.

Jos kyse olisikin vain erilaisten kulttuurien esittelystä, tarina kulkisi aika lailla pintavesissä. Mutta syvällä Lauran mielessä ja muistoissa on paljon katkeruutta ja selvittämättä jääneitä asioita perheen ja suvun kanssa. Niinpä Kotimatka on myös matka eräänlaiseen pimeyden ytimeen. Ja kun sinne asti päästään, aletaan käydä läpi niitä asioita, joita Laura on kantanut taakkana mielessään.

Kira Poutanen kertoo tarinan sujuvasti. Varsinkin polttareissa, häissä ja jouluillallisella kuljetaan kuilun reunalla: toisella puolen on häpeä ja toisella naurettavuus. Siinä välissä ihmiset koettavat säilyttää kasvonsa tai toisinaan kuin tahallaan nolaavat itsensä.

Kulttuurit kohtaavat tietysti myös ravintolassa, jossa Laura ja Daniel yrittävät tilata puolikkaan pullon valkoviiniä ruoan seuraksi. No, sellaisiahan ei ole. Tilataan lasilliset. Daniel rauhoittelee hermostunutta Lauraa: – Me ollaan lomalla, ihan rauhassa. "Ihan rauhassa, vaikka kotimaani pettää minut”, Laura ajattelee. Vielä kun ruoka-annokset tuodaan, ne ovat kylmiä.

Sinänsä pieniä törmäyksiä, mutta näitä sattuu jatkuvasti, ja ne kasaavat kuumia hiiliä välien selvittelyyn, mikä Lauraa ja Minkaa odottaa.

Laura kantaa syyllisyyttä siitä, että Minka on ollut kuolla, ja hän kokee kaikkien muidenkin ajattelevan niin hänestä. Kaiken lisäksi Laura on ollut perheen musta lammas ja Minkä kaikessa häntä parempi – tai ei sentään poikaystävän nappaamisessa sisarelta. Sellaisessa Laura on mestarillinen.

Jorma Hyvönen

Kirja: Kotimatka, Kira Poutanen, Otava, 2009, 233 sivua