2.11.2010 Elävän kuvan kurssi

Yhdistyksemme järjesti tiistaina 2.11.2010 illan mittaisen kurssin elävän kuvan kirjoittamisesta. Kurssipaikkana oli Työväenliikkeen Kirjasto. Kurssi johdatti elokuvaan/TV-draamaan ja kirjoittajan rooliin kuvallisessa ilmaisussa. Illan kouluttajina toimivat ohjaajat Ilkka Vanne ja Olli Soinio.
Olli Soinion ja Ilkka Vanteen vetämällä Elävän kuvan kirjoittamisen kurssilla 2.11.10 sai kysyä vinkkejä myös omaan kirjoittamiseensa.

2.11.2010

Elävän kuvan kirjoittamisen kurssi

Käsikirjoitus ei ole taideteos. Vasta elokuva on.

Elokuvaohjaajien Olli Soinion ja Ilkka Vanteen vetämä kurssi toimi arkirealistisesti. Käsikirjoitus ei siis ole taideteos. Vasta kun ohjaaja on yhdessä kuvaajien, äänittäjien, näyttelijöiden ja kaikkien muiden kanssa saanut leffan valmiiksi ja istutettua siihen vielä musiikin, on syntynyt taideteos. Vastaavuus löytyy tehtaan piirustuskonttorin työpöydältä, missä on valmis piirros traktorista: vasta kun traktori ajetaan valmiina asiakkaan katsottavaksi, niin traktori on valmis. Sama pätee arkkitehtonisiin piirustuksiin. Yksikään talo ei varmasti ole yksi yhteen suunnitelmansa kanssa.

Työväenliikkeen kirjastossa järjestetty opetusilta oli kerännyt paikalle sekä jo valmiita alan ammattilaisia, alalle opiskelevia että elokuvakirjoittamisesta kiinnostuneita harrastajia. Kurssilaiset saattoivat koko kolmetuntisen kysellä kaikesta mahdollisesta elokuvakirjoittamiseen, elokuvan tekemiseen ja draamaan itseensä liittyvästä sekä saada vastauksia ja vinkkejä omiin kirjoitushankkeisiinsa.

Kurssin tavoitteena oli kertoa ammattimaisesti, mutta maanläheisesti siitä, kuinka käsikirjoitus valmistuu: mitä käsikirjoitukselta edellytetään; kuinka elokuvan ja TV-draaman käsikirjoitukset poikkeavat toisistaan; kehen ottaa yhteys jotta voi tarjota käsikirjoitustaan; mikä on varmin tapa saada heti kieltävä vastaus; kuinka ohjaaja alkaa työstää elokuvaa/TV-draamaa ja mitä kirjoittajalta siinä vaiheessa odotetaan.

Soinio ja Vanne kertoivat draaman kaaresta, aristoteelisesta draamasta ja Shakespearen tiiviistä tekstistä. He korostivat, ettei käsikirjoituksessa saa olla yhtään adjektiivia, mutta sitä enemmän kuvailemista. Kaikki turha on turhaa: Tšehovin mukaan näytelmässä ei pidä kertoa, että ase on seinällä, ellei näytelmässä käytetä asetta. Valottomassa luolassa vastaantuleva karhu luo toivotun efektin ilman adjektiivia: lukija tai katsoja tietää, kuinka karhun kohtaava roolikaraktääri tilanteeseen reagoi – juokseeko karkuun, onko rohkea vai antautuuko saman tien karhun syötäväksi!

Käsikirjoitus ei tarvitse huutomerkkejä! Käsikirjoituksessa ei kerrota, että elokuvaajan pitää ottaa tietystä kohdasta lähikuva tai panoroida tai tehdä kamera-ajo.

Käsikirjoitus on tarina, kerrottua kuvaa. Alussa on idea. Ja jokaisen kirjoittajan kannattaa muistaa, että idea voi olla miljoonan arvoinen. Siksi siitä ei pidä huudella kaikille ja kehua kapakassa. Korvattomalla idealla ei ole tekijänoikeutta. Yleensä aina on oltava tarkkana kenelle tekstiään luettavaksi toimittaa. Omaa ideaansa tai käsikirjoitustaan voi suojella siten, että postittaa samanaikaisesti kaksi samanlaista kirjattua kirjettä, toisen kustantajalle, toisen vaikka itselleen, tai postittaessaan printattua tekstiä laittaa saman myös sähköpostissa. Siitä jää mustaa valkoiselle, kun vielä printtaa sähköpostin paperille.

Ja lopuksi tekstimainontaa: käsikirjoituksen voi kirjoittaa vaikka lyijykynällä. Sisältö ratkaisee. Avuksi voi hankkia myös tietokoneeseen passelin käsikirjoitusohjelman. Mutta ennen tuollaista investointia kannattaa lukea käsikirjoituksia ja esimerkiksi englanninkielistä Syd Fieldsin ”raamattua” Screenwriting.

Uudenmaan Kirjoittajien ”jokatytön” kirjoituskurssit jatkuvat keväällä radiokuunnelmakurssilla ja kolmantena itsenäisenä kurssina on kirjallisen karaktäärin rakentaminen. Kursseista ja niiden ohjelmista lisätietoa www.ukir.info.

Pentti Peltoniemi