9.7.2018 Christina af Hällström: Sateenkaaren tällä puolen. Oikeutta vaikeavammaisille väliinputoajille!

Sateenkaaren tällä puolen. Oikeutta vaikeavammaisille väliinputoajille!

Nuori mies, poliisi, poliisikoira
- ja nuori väliinputoaja

”Istuessaan siinä [kahden osaston välisessä yhteistilassa] hissin ovi avautui ja ulos ryntäsi poliisikoira muutaman poliisimiehen saattamana. Kaikki potilaat häädettiin yhteistilasta. Ainoa, joka ei päässyt lähtemään, oli poikamme”.

Poika istui automatisoidussa sähköpyörätuolissaan poliisien ja koiran kiirehtiessä vastapäiselle osastolle. Vasta tuolloin hoitaja huomasi pojan jääneen yksikseen yhteistilaan. Miksi: pyörätuolin virtanappula oli takana, selkäpuolella, joten poika ei voinut käynnistää tuoliaan ja ajaa suuohjaimensa avulla turvaan.
Tapahtuman syynä oli viereisellä osastolla tapahtunut hoitajan puukotus. Asia selvisi vasta iltapäivälehtien lööpeistä.
Poika ei ollut yksinkertainen mentaalivammainen. Hän oli fiksu, normaaliälyinen nuori, jolla oli vaikean synnytyksen seurauksena saatu cp-vamma.

Rivit on muokaten poimittu Christina af Hällströmin upeasta kirjasta - pamfletista - Sateenkaaren tällä puolen. Oikeutta vaikeavammaisille väliinputoajille! (Atrain & Nord 2018).

Sairaanhoidon lehtorina ja Ylen toimittajanakin työskennellyt erikoissairaanhoitaja af Hällström on kerännyt kirjaansa kokemus- ja tutkimuspohjaista tietoa158 sivun verran.
1-3 sivun mittaiset luvut on huolella istutettu: kirja etenee kohtaus kohtaukselta kuin episodielokuva tai -romaani.

Jos ei pidä outona sitä, että normaalikokoinen kaksi- tai kolmekymppinen nuori mies painaa muutaman kilon yli 30 kiloa, mikä on vähemmän kuin useimman keskitysleireiltä elävänä vapautuneen, kannattaa af Hällströmin kirja jättää lukematta. Jos taas kuuluu niihin virkamies- tai poliittisiin päättäjiin, jotka eivät osaa erottaa vaikeavammaisten väliinputoajien tarpeita ns. eliittivammaisten huolista, voi af Hällströmin Sateenkaaren unohtaa.

Se ei myöskään sovi henkilöille, jotka ovat samaa mieltä erään väsyneen lastenlääkärin huokauksen kanssa: ”Kunpa nämä lapset olisivat orpoja. Silloin työ olisi täydellistä”.
Silloinhan lapsestaan huolestuneet vanhemmat eivät häiritsisi kysymyksillään, vaateillaan, ohjeillaan tai toiveillaan.

Kun tämän pitkän johdannon jälkeen yritän kiteyttää, mikä af Hällströmin kirjassa on tärkeää, niin sen voi pelkistää: vaikeavammaisten väliinputoajien paras turva on yhteisö. Tästä päästään ytimeen: Kynnys ry ja nykyään myös Invalidiliitto ovat omaksuneet ja voinee sanoa hirttäytyneet 1960-luvun yhdysvaltalaiseen Independent Living -ideologiaan. Tämän ”Itsenäinen elämä” -aatteen sisällön voi kuvata siten, että ”älykäs” vammainen omaa sellaisen kyvyn ja tahdon itsenäiseen päätöksentekoon, että hän selviää itsekseen palkkaamalla riittävän määrän henkilökohtaisia avustajia elääkseen itsellistä elämää.

Vaikeavammainen väliinputoaja on (mahdollisessa yksinäisyydessäänkin) itsellisten vastakohta. Hänet löydetään vammaisasuntoloista, joista on tietyssä määrin kehittynyt samantyyppistä rahastus- ja pääomankeräysautomatiikkaa kuin paljon otsikoissa olleesta Nuorisosäätiön asunnoista puhumattakaan suuremmista apparaateista.

Privatisoitu katastrofi
Mutta onko tilanne todella tämä? Voisiko asian kääntää päälaelleen? Voisiko mm. järjestöjen ylläpitämiä asumispalveluyksiköitä kehittää niin, että itsenäiseen elämään kuuluisi myös yhteisöllisyys? Tähän suuntaan on esimerkiksi Ruotsissa menty. Siellä julkisen vallan lakisääteinen tuki jakautuu selvästi toisin kuin Suomessa: Ruotsissa on havaittu, että henkilökohtaisten avustajien määrän vähentämisellä ja henkilöstön paremmalla koulutuksella päästään sosiaalisesti ja taloudellisestikin parempiin tuloksiin. Myös henkilökohtaisten avustajien väärinkäytökset - esimerkiksi vammaisten seksuaalinen häirintä - voidaan paremmin eliminoida.

Yksi kummallinen tapaus, toinen kummallinen tapaus, kolmas kummallinen tapaus - niistä af Hällströmin kirja kertoo. Aikajänne on parikymmentä vuotta, jonka kuluessa moni asia on parantunut. On sanoja, lupauksia ja kunnallinen vammaisneuvostokin. Se osoittautuu päättäjien kumileimasimeksi ja kahvittelukerhoksi. Niinhän ovat olleet myös suuret taloudellista demokratiaa lisäävät yritysten tuotantokomiteat ja niitä seuranneet yhteistoimintaelimetkin.


Kahvi on hyvää.
Entä kun kahvihetki on ohi? Espoon “Sinitaivaassa” Itsenäinen elämä-ideologiaan hurahtaneiden inhoamat holhoavat äidit ja isät puhalsivat pelin poikki. Kului vuosia mutta se onnistui: kaupungin yksityiselle asiantuntijajärjestön yksikölle (kilpailulla) ulkoistama vaikeavammaisten väliinputoajien asumispalveluyksikkö palautettiin kaupungin hoidettavaksi, sillä voittoisa asiantuntijaorganisaatio ei kyennyt tuottamaan vaadittavaa laatua ja asukkaiden kaipaamaa turvallisuutta.

Jumalan asemaan yltäneitä on Suomessa vaikea arvostella, eikä se usein edes ole tarpeenkaan, mutta asia-argumentein ”jumalallista totuutta” pitäisi ja tulisi voida kritisoida. Af Hällströmin pamfletti antaa siihen tarpeelliset avaimet. Se antaa myös kiitokset niille virkamiehille ja poliittisille päättäjille, Espoon sosiaalilautakunnan vahvoille jäsenille, jotka mahdollistivat kirjan läpi kulkevan esimerkkitapauksen (Sinitaivaan) kehittämisen yhteisöllisesti toimivaksi kodiksi itsenäisille, väliinpudonneille vaikeavammaisille.

Upea, inhorealistinen, lämmin ja taustoittava teos!

Pentti Peltoniemi

 

Christina af Hällström
Sateenkaaren tällä puolen.
Oikeutta vaikeavammaisille väliinputoajille!
Atrain&Nord Kustannusliike
158 sivua, 27 €

Lue lisää: http://www.atrainkustannus.fi/tuote/sateenkaaren-talla-puolen